Must Travel

Lofoottien roadtripiin on varattava riittävästi aikaa ja lisäksi riittävästi rivejä blogissa. Koska blogi ei formaattina tue romaanityyppisiä julkaisuja, on Lofoottien tarina jaettava osiin. Tässä ensimmäisessä johdantomaisessa osassa kerron, miten pääsimme Lofooteille.

Helsinki-Å: 1761 kilometriä, 22 tuntia ja 24 minuuttia

Kuten oheisesta havainnekuvasta voi päätellä, Lofooteille on pitkä matka. Alun perin ajattelin, että olisimme ajaneet Altaan asti, mutta kun meille valkeni kuinka pitkä ajomatka olisi edessä ilmankin Altaa, päätimme jättää sen välistä. Lopullinen reittimme kulki Tornionjokilaaksoa ylös, käsivartta pitkin Kilpisjärvelle ja siitä rajan yli Norjaan.

Tornionjokilaakson kohokohdat

Tornionjokilaakso oli ajeltu nopeasti läpi – näyttää kartalla pitkältä, mutta loppujen lopuksi juuri sopiva päivämatkaksi parin kolmen pysähdyksen taktiikalla. Roadtripillä kannattaa meidän mielestä aina pysähtyä riittävän usein ja vähän kävellä ympäriinsä, ettei jumahda vain istumaan autossa tuntitolkulla.

Meidän pysähdyspaikat laaksossa olivat Tornio, jossa käytiin katsomassa punkbändi Terveiden käsien patsasta sekä apteekissa (maailman hitain apteekkireissu, reseptitiskijonossa oli noin kolme ihmistä ja yksi asiakaspalvelija ja aikaa kului noin sata vuotta, melkein luovutettiin kesken); Kukkolan koski sekä Aavasaksa. Kaikki oikein hyviä tienvarsinähtävyyksiä, voimme suositella, paitsi se Tornion apteekki.

Jokilaaksopäivässä huomionarvoista oli se, että sen sijaan, että olisimme ajelleet isoa ja tietöiden täytteistä Eurooppatie kasia, siirryimmekin Torniossa Ruotsin puolelle ja ajelimme pienempää ja rauhallisempaa maantie ysiysiä. Ruotsin puolella tienvarsimaisemina oli maalaisidylliä ja satunnaisia poroja.

Yöpaikkana meillä oli Muonio, jossa oli todella paljon hyttysiä. Siis todella paljon. Ensimmäistä kertaa Thermacell-karkottimien aikakautena, Thermacell ei tehonnut. Olimme valikoineet ihan huikean leirintäalueen aivan Muonionjoen rannasta, jossa yövyimme mökissä (loistava valinta hyttystiheyden takia). Illalla saavuttuamme haimme lähikaupasta oluet ja siirryimme joen rantaan ihailemaan maisemia, mutta hyttysiä oli niin paljon, että Thermacellista ja myrkyistä huolimatta pitkällinen istuskelu oli mahdotonta.

Kilpisjärven kautta Norjaan

Muoniosta ajelimme käsivartta pitkin Kilpisjärvelle. Käsivarressa ei olekaan muita reittivaihtoehtoja, Muoniosta Kilpisjärvelle johtaa yksi suora, tunturimaisemissa kumpuileva tie. Maisemat ovat karut, mutta kauniit ja pysähdyspaikoilta lähtisi varmasti aika mielenkiintoisia kävelyreittejä erämaahan. Maisemat alkoivat Kilpisjärven lähestyessä muistuttaa minun mielestäni koko ajan enemmän ja enemmän Keskimaata ja kuvittelin olevani moderni vaellushobitti Skodan kyydissä. Tolkienhan inspiroitui Suomesta ja varmasti Lapin maisemilla on myös ollut vaikutuksensa Keskimaan maisemiin.

Kilpisjärvi tuntui laskettelukeskukselta. Ihmiset tankkasivat, söivät ja tekivät viimeisiä ruokaostoksia ennen Lapin erämaahan tai Norjaan suuntaamista reissu- ja ulkoiluvaatteissaan. Pari pientä ruokakauppaa ja lievästi ylihintaista, mutta hienoilla maisemilla varustettua ravintolaa muodostivat keskustan, jokin matkamuistomyymäläkin taisi liikekompleksissa olla. Kauempana tiestä oli leirintäaluetyyppistä majoitusta mökkeineen. Muiden tavoin tankkasimme vielä Suomen puolella ja teimme viimeiset ruokaostokset, koska Norjassahan on kalliimpaa.

Pysähdyksen jälkeen laitoimme seuraavan yön Airbnb-emännällemme viestiä, mihin aikaan olemme perillä ja jatkoimme matkaa. Suunnilleen Norjan rajalle asti tie nousee hiljalleen ylöspäin ja Norjaan tultaessa se alkaa vähitellen laskea. Laskettelimme siis Norjaan ja pikkuhiljaa tunturien rinteet kohosivat ympärillä korkeammiksi ja jyrkemmiksi. Kohta saavuimme ilmeisesti tunturi-ilmastosta meri-ilmaan, koska tundra jäi taakse ja havumetsä valtasi vuorenrinteet. Muutaman loivan pitkän alemmas ja alemmas kaartavan mutkan jälkeen näimme ensimmäisen vilauksen jäämerta.

Saavuimme alueelle, joka tunnetaan nimellä Storfjord ja suuri vuono se olikin. Vuonon reunalta lähtevän laakson pohjalta löysimme pienen etsiskelyn ja puhelinsoiton jälkeen majapaikkamme, joka oli varsin idyllinen pihatalo emäntämme talon pihapiirissä. Pienestä pihatalosta löytyi alakerrasta pukuhuone ja sauna ja yläkerrasta makuuhuone ja oleskelutila. Lisäksi käytössämme oli lasitettu terassi. Koska olimme perillä jo melko aikaisin alkuillasta, kysyimme emännältämme olisiko hänellä esitteitä alueen kävelyreiteistä ja löysimmekin reitin, joka lähti vuonon toiselta reunalta ylös kohti laaksoa, jossa oli kaksi vuoristojärveä. Reitti oli kokonaisuudessaan muutaman kilometrin mittainen, mutta järvet olivat puolenvälin paikkeilla ja otimme ne kohteeksemme.

Polku lähti kuoppaisen hiekkatien päästä, ajoimme varovasti auton niin pitkälle kuin pääsimme, parkkeerasimme ruohoiselle levikkeelle ja lähdimme seuraamaan polkua. Polku oli alkuun varsin loivaa nousua, upeaa vuoristopuroa seuraillen. Reitti muuttui aika nopeasti jyrkemmäksi ja jyrkemmäksi, eikä meillä kummallakaan ollut ollenkaan oikeat kengät kipuamiseen, mutta koska mahdollisuus oli, että minkä tahansa nyppylän takaa ilmestyy vuoristojärvi, jatkoimme matkaa. Nousua tuli loppujen lopuksi ainakin sadan metrin verran ja kävelimme varmaan pari kilometriä järvelle ja kokemattomana vaeltajana ja kevyin mielin väärillä kengillä matkaan lähteneenä se tuntui aikamoisen raskaalta. Järvi reittimme huipulla oli kuitenkin sen arvoinen!

Paikka oli lopulta yksi upeimmista, missä kumpikaan meistä on koskaan käynyt. Ja kiipesimme sinne ihan itse, aivan summamutikassa ja täysin ilman valmistautumista tai suunnittelua!

Hengästyttävän ja hikoiluttavan ”kävelyretken” jälkeen palasimme majapaikkaan ja koska toisella meistä sattui olemaan syntymäpäivä aivan kulman takana, päätimme hyödyntää idyllisen majapaikan ja saunan ja juhlia vähän. Laitoimme siis saunan lämpenemään ja valmistelimme aterian: trangiapaella – ehkä maailman ensimmäinen laatuaan, kuka tietää!

Paella onnistui Suomesta mukanamme tuomistamme tarpeista loistavasti, valkosipuli ja kuivasalamin palat kuullotettiin ensin oliiviöljyssä, sitten lisättiin riisit, joita paistettiin kunnes ne olivat läpikuultavia ja mukaan kaadettiin vedenkeittimellä kuumennettua vettä sekä lihaliemikuutio. Riisien kypsyttyä lisättiin vielä säilykesimpukoita ja tonnikalaa. Ruokajuomaksi meillä oli synttärilahjaviini (Faustino ykkönen, nam!)

Kohti Lofootteja

Seuraavana aamuna suuntasimme kohti Lofootteja. Seuraava yö oli tarkoitus majoittua leirintäalueella tai jossain omassa leiripaikassa, joten majoitusta ei ollut varattuna. Tämä ehkä johti siihen, että ahnehdimme vähän turhankin pitkän ajomatkan yhdelle päivälle: ajoimme suoraan Lofooteille.

Matkan varrella kohtasimme ja löysimme kaikenlaista jännittävää. Minä muun muassa hyppäsin vaihteeksi auton rattiin ja ajeleminen olikin hyvin leppoisaa myös ulkomailla. Kunnes tie muuttui yllättävän vuoristoiseksi ja yhtäkkiä mentiin kahdeksan prosentin mäessä alaspäin ja liikennemerkit ohjasivat vaihtamaan pienemmälle vaihteelle. Tein kuten liikennemerkki käski ja ajeleminen sujui hyvin, mutta jännää oli! Tämän jännitysnäytelmän lisäksi löysimme vesiputouksen pienen googlettelun avulla ja pysähdyimme lounaalle erään leirintäalueen ravintolaan ja söimme oikein maittavaa lohta sekä palat kakkua, jonka nimi oli maailman paras kakku, eikä nimi ollut ollenkaan liioiteltu.

Seuraava jännittävä tapaus kohdattiin, kun poikkesimme tapamme mukaan suorimmalta reitiltä. Navigaattori ei meinannut suostua ohjaamaan meitä reittiä, jota halusimme ajaa, nimittäin kiemurrella vuonon reunaa ja niemen kärkiä. Pian selvisi miksi: vuoren rinnettä huollettiin. Rinteestä ilmeisesti poistettiin kivenlohkareita ja puita, jotka olisivat voineet tipahtaa autojen päälle. Monta autoa seisoi jonossa odottamassa, että pääsisimme ohi, me jonon jatkona, eikä kukaan tiennyt kuinka kauan hommassa menee.

Meidän ei auttanut kuin odottaa, koska takaisin päin kääntymällä olisimme joutuneet ajamaan kymmeniä kilometrejä ennen kuin olisimme päässet toiselle reitille. Tässäpä yksi pulma norjalaisissa reiteissä: yleensä on vain yksi tie, jota ajaa ja jos löydät toisen ja se katkeaakin tietyöhön, joudut palaamaan koko matkan takaisin sinne, missä poikkesit siltä alkuperäiseltä reitiltä!

Puolen tunnin odottelun jälkeen työmiehet keräsivät kimpsunsa ja kampsunsa ja päästivät meidät ohi. Sitten ajoimmekin jo ensimmäisen sillan yli ja olimme saarella! Parin saaren läpi ajettuamme olimme Lofooteilla. Tässä vähän esimakua kuvien muodossa siitä, miltä näyttivät ensisilmäykset Lofootteihin: