Must Travel

Vuosi 2020 on tähän mennessä ollut matkailun kannalta paradoksaalisesti sekä äärimmäisen jännittävä että ultimaattisen tylsä. Maaliskuisen kaoottisen ja apokalyptisen juokkopaluun ja rahojen takaisinperimisfiaskon jälkeen suomalaisten mahdollisuudet päästä maailmalle ovat olleet suorastaan surkeat, eikä kukaan varmaan ole oikeastaan edes halunnut reissata – mihin tässä tilanteessa oikein matkaisi? Italia ja Espanja ovat olleet pitkään kiinni ja Ranska fermé. Kreikka on nyt auennut, mutta toisaalta luin juuri jostain, että se on pian auki myös ruotsalaisille, joten ehkä parempi jättää sekin pois 2020 bucket listilta.

Uusia matkoja ei oikeastaan voi vielä ruveta suunnittelemaan edes pidemmälle syksyyn, sillä vielä ei ole takeita siitä, milloin poikkeustila on ohi. Lentomatkailun tulevaisuus on myös vaakalaudalla: ne lentoyhtiöt, jotka tästä vuodesta parhaiten selviävät eivät varmasti ole Wizzair ja Norwegian, ja mihin muihin on muka varaa osa-aikaopiskelijamilleniaalihipsterillä?

Pitkään on jo tuntunut siltä, että lentojen hinnat ovat uskomattoman halpoja – onko nyt aika palata siihen, että budjettimatkoja ei enää tehdä lentäen? Alkaako Interrail-liput tuntua jälleen edulliselta tavalta matkata ympäri Eurooppaa? Henkilökohtaisesti aina liian köyhänä reilaamiseen otan tämän mahdollisuuden mielenkiinnolla vastaan, sillä maata pitkin matkustaminen tuntuu halpalentoaikakauden jälkeen eksoottiselta.

Matkailuvaihtoehtomme ovat siis kaventuneet Suomeen ja uusimpana tulokkaana Baltiaan, kun Baltian ja Suomen yhteinen koronaturismikupla kesällä avautui. Tässä jo joitain vuosia kotimaan matkailun trendien aallonharjalla ratsastaneena, olen jo käynyt Tampereella, Turussa ja Itä-Suomen roadtripillä, ja suoraan sanottuna nyt on vesistöt ja pitkittäisharjut nähty aika moneen kertaan. Norjaankin ilmeisesti jo pääsee, mutta me käytiin Lofooteillakin jo viime kesänä. Kun pohdimme mahdollista kesäreissua vaihtoehdoiksi jäivät siis Turun rengasreitti ja Visulahden vahakabinetti – ei huonot vaihtoehdot, mutta pohdinta jatkui siitä huolimatta.

Tässä tylsääkin tylsemmässä matkailutilanteessa, jossa pitkästyminen kotimaassa on ollut erittäin vahvasti läsnä, tulee pohdittua monia eri vaihtoehtoja ja päädyttyä lopulta samaan ratkaisuun kuin ilmeisesti ihan kaikki muut viisi ja puoli miljoonaa: Riika.

Plääni oli seuraava: ajetaan auto Eckerön autokannelle, lähdetäänkö huomenna, vai menisköhän sieltä vielä tänään lauttoja?

Meni vielä tänään. Otettiin airbnb Koplista ja varattiin pöytä illaksi Väike Rataskaevuun, koska Rataskaevu 16 oli täynnä.

Seuraavana päivänä lähdimme ajamaan etelään. Matkaa tehdessämme mietimme, yöpyäkö Pärnun kupeessa vai ajaako suoraan Riikan lähistölle. Pysähdyimme lounaalle Pärnussa, joka ei ollut muuttunut lainkaan kiinnostavammaksi sitten viime näkemän, ja päädyimme jatkamaan matkaa kohti Riikaa. Pärnun jälkeen meno maantiellä muuttui melko jännittäväksi paikallisten poukkoillessa kaistalta toiselle, mutta me ajoimme hiljaa reunassa tyytyväisinä. Päätimme ottaa airbnbn läheltä Riikan keskustaa kahdeksi yöksi ja minä löysin meille myös opastetun kävelykierroksen seuraavalle päivälle.

Riikan vanha kaupunki on tosi söpö, mutta siinä on se sama teemapuistomaisuus kuin Tallinnassa. Ei siis mitään, mitä et voisi nähdä ja kokea missä tahansa keskiaikaisessa vanhassa kaupungissa, tai Disneylandissa. Lisäksi se toden totta oli aivan täynnä suomalaisia, koska ilmeisesti jokin laivayhtiö meitä sinne kuljettaa jo.

Mielenkiintoisemmat alueet löytyivät, kuten niin monissa kaupungeissa, vanhan kaupungin ulkopuolelta. Kävelykierroksellamme pääsimme jo tutustumaan Riikan toiseen puoleen, näimme esimerkiksi kauppahallin, joka ei ilmeisesti, kummallista kyllä, ole kaupungin suurimpia turistimagneetteja.

Kauppahalli on Riikassa sikäli erikoinen, että se on valmistettu vanhoista zeppeliini-halleista. Kaksi valtavaa hallia on kuljetettu Riikaan jostain Latvian maaseudulta, katkaistu pitkittäissuunnassa puolesta välistä muodostamaan omat hallinsa kalalle, lihalle, kasviksille ja leipomotuotteille. Lisäksi hallit on toki madallettu sopimaan paremmin kojuille zeppeliinien sijaan – vaikka lämmitys on talvisin kuulemma silti haastavaa valtavan huonekorkeuden takia. Tässä on nyt sitä kiertotaloutta, jota tarvitaan maailman pelastamiseen. Enemmän zeppeliinihalleja hyötykäyttöön!

Toinen mainitsemisen arvoinen asia Riikassa on olut. Latviassa tehdään uskomattoman hyvää olutta. Siis toistan: uskomattoman hyvää olutta.

Yksi paikallisista suurista olutvalmistajista on nimeltään Valmiermuiza tai jotain sinne päin, kavereiden kesken ”valmismuija”, ja heidän hanalagerinsa on niin maukas, että sitä juo mielellään välioluena ja ruokajuomana, kaipaamatta aina edes ipaa. Valmismuijan panimolla voi vierailla Riikan ulkopuolella ja sen lisäksi heillä on alkuperäisissä pieneksi jääneissä panimotiloissaan Riikan keskustassa panimopubi. (Tässä vaiheessa lienee suunnistamisen helpottamiseksi syytä mainita, että Riikassa ”vanha kaupunki” ja ”keskusta” eivät ole synonyymejä toisilleen ja keskusta löytyy kartalta siitä kohtaa, jossa lukee ”Centrs”.)

Tämän lisäksi Riikasta löytyy kiitettävä määrä pienpanimoita ja pienpanimo-olueen keskittyneitä pubeja. Löysimme Riga Beer District -nimisen projektin, jossa pienpanimopubit olivat yhdistäneet voimansa ja laatineet tee-se-itse-pubikierroksen ja kartan, jossa kuvaillaan valikoiman painotuksista hanaoluiden määrään jokainen mukana oleva baari. Ehdimme testata näistä minilomallamme kolme, joista yhteen palasimme vielä roadtrippimme paluumatkalla, koska huomasimme panimon järjestävän myöhemmin samalla viikolla pienen festivaalin sisäpihallaan. Emme luonnollisesti voineet jättää käyttämättä harvinaista tilaisuutta nähdä livemusiikkia koronakesänä.

Mutta mitä tapahtui sen jälkeen, kun lähdimme Riikasta, ennen kuin palasimme Riikaan? Ajoimme ensin kohti Jurmalaa, joka on Latvian Hanko, tai näin luulemme. Google Maps vain valitettavasti ohjasi meidät Jurmalaan aivan väärästä päästä ja päädyimme vain ajelemaan vähän ympäriinsä. Löysimme onneksi merenrantaan ja pääsimme kävelemään vähän leveällä biitsillä, joka oli nyt melkein tyhjä, vaikka kyltit, aurinkotuolit ja kahvilat viittasivat tavanomaisena kesänä vallitsevaan ihmisvilinään. Ostimme rantakioskista reissun pahimman makuiset jäätelöt.

Jurmalassa on tosiaan valtava hiekkaranta ja se on itseasiassa varmasti oikein pätevä kohde rantalomalle koronakesänä, kun muihin rantakohteisiin ei pääse, jos siis sellaisesta tykkää. Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että kengistä löytyy hiekkaa vielä seuraavana keväänä.

Jurmalaan autolla saapuessa on muistettava pysähtyä maksupisteelle ja lunastaa parilla eurolla pääsy Jurmalan alueelle – ole tarkkana, sillä maksupisteen ohi on helppo ajaa huomaamatta. Jos sinulle kuitenkin käy näin, ei huolta: maksu on kertaluontoinen ja ajoneuvokohtainen ja on voimassa koko päivän: tämä tarkoittaa, että maksun voi suorittaa myös poistuessa, jos se saapuessa unohtui.

Joka tapauksessa, Jurmalasta lähdettyämme pääsimme todelliseen lomatunnelmaan. Aioimme yöpyä leirintäalueella, mutta sää oli epävakainen, kuten aiempinakin päivinä ja muutaman tunnin välein lankeavat reipashenkiset sadekuurot olisivat todennäköisesti osuneet juuri sekä teltan pystytykseen että purkuun – joten varasimme pienestä rannikkokylästä airbnbn.

Ennen majapaikkaamme asettautumista pysähdyimme paikallisessa luonnonpuistossa järven rannalla katsomaan, mitä sieltä mahtaa löytyä. Ja löysimme kuin löysimmekin jotain jännittävää. Järven rannalle oli järjestetty niittyalue, jossa vaelsi ”villeinä” suuren suurella laitumellaan hevosia ja lehmiä. Tarkoituksena oli luoda niittyalue, jollaisia järven rannalla on joskus muinaisina aikoina kaikenlaisten eläinten siellä vaellellessa ollut. Eläinten sekaan pääsi kävelemään ja kuvailemaan, eivätkä ne tuntuneet olevan turisteista mitenkään erityisen kiinnostuneita, toisin kuin turistit niistä.

Majapaikkamme oli hiljaisessa kylässä, jossa varmasti vähän kesäisemmällä ilmalla ja tavanomaisempana kesänä olisi ollut paljon vierailijoita kohteenaan luonnonpuiston vaellusreitit ja merenranta. Nyt kylä oli kuitenkin tyhjillään, samoin kuin talo, jossa yövyimme – siinä olisi ollut majoitustilaa kaksi muutakin makuuhuonetta omamme lisäksi. Taloa oli kohtuullisen vaikea löytää hiekkatien varrelta toisen talon takaa, mutta löysimme sen kuitenkin lopulta ja asetuimme taloksi. Talo tuntui olleen tyhjillään jo jonkin aikaa, ilmeisesti turistikadon vuoksi. Se vaikutti vähän kesämökiltä, mitä se ehkä olikin: omistaja asui itse Riikassa ja hänen siskonsa oli käynyt laittamassa huoneemme kuntoon ja jättämässä meille avaimet.

Illallisella kävimme paikallisessa ravintolassa, joka oli hyvin pienen hotellin yhteydessä. Paikka oli hauska ja siellä oli syömässä muutama paikallisen oloinen seurue. Söimme omakotitalon takapihaa muistutttavalla terassilla maukkaat rustiikkiset kala-annokset ja joimme paikallista olutta.

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa parin välietapin kautta kohti Liepajan rannikkokaupunkia. Liepaja itsessään ei osoittautunut kovin jännittäväksi kohteeksi, mutta matkan varrella pääsimme nauttimaan idyllisestä Latvian maaseudusta. Haikarat liitelivät vihreiden peltojen yllä, välillä tienvarret olivat täynnä värikkäitä kukkaketoja ja lehmistä oli välillä varoituskylttejä, sillä kaikille nautapopulaatioille ei ollut viitsitty pystyttää aitauksia.

Pysähdyimme ensimmäisenä lounaalle Talsiin, joka oli eloisan oloinen pikkupaikka ja sen jälkeen kahville Kuldigaan, jossa oli upea leveä kosken tapainen, jossa vesi oli niin matalaa, että olisimme voineet helposti kävellä ylitse toiselle rannalle. Jotkut turistit näyttivät sitä myös tekevän. Istahdimme joenrantakahvilaan ja nautimme auringonpaisteesta. Kuldiga oli selvästi pienimuotoinen turistikohde ja oikein miellyttävä pikkukaupunki. Tänne voisimme hyvin palata seuraavalla kerralla.

Seuraavaksi yöksi olimme varanneet huoneen vankilahotellista – tai niin luulimme. Oikeastihan matkakumppanini oli varannut meille SELLIN. Saimme sen vaihdettua vähän hienompaan selliin, mutta siitä ”vankilahotellista”, johon kuvittelimme matkaavamme, ei ollut tietoakaan, vaan toden totta, yövyimme sellissä, jossa nyt vain sitten oli itseasiassa oikein mukava parisänky ja onneksi myös sähköpistokkeet mobiililaitteiden lataamiseen – näitä en niissä halvemmissa selleissä nähnyt. Sellimme olisi muuten ollut ihan kelpo majapaikka, mutta ovea ei luonnollisesti saanut lainkaan lukittua sisäpuolelta, mikä vei minulta ison osan yöunista. Lisäksi peseytymismahdollisuudet eivät olleet luksusluokkaa ja päätinkin käydä suihkussa vasta seuraavassa majapaikassa.

Kyseessä oli siis Karostan vankila, joka on toiminut valmistumisestaan 1800-lopulta lähtien aina 1990-luvulle asti sotilasvankilana. Vankilan historiaan kuuluu lähinnä sekä tsaarin ajan että neuvosto-sotilaita, jotka on lähetetty selliin motivoitumaan lisää työtehtävistään, mutta myös synkempi jakso natsien miehityksen ajalta: silloin vankilassa teloitettiin 140 ihmistä.

Yöpymsipakettiin kuului siis yö sellissä ja opastettu kierros vankilassa. Perusselli, jossa ei ollut niitä sähköpistokkeita ja sänkynä olisi toiminut patjat lattialla, olisi maksanut 15 euroa henkilöltä, meidän luksussellimme taas maksoi 50 euroa yöltä. Vankilassa ei ollut kyseisenä yönä muita yöpyjiä kuin me ja oppaamme (joka näytti suurin piirtein 15-vuotiaalta ja saapui paikalle skootterilla).

Opas piti meille illalla yksityisen kierroksen vankilassa, kertoi sen historiasta sekä ajan mittaan vankilan ympärille muodostuneita legendoja ja kummitusjuttuja. Aamulla vankilan kahviosta olisi saanut myös pientä aamiaista, mutta me päätimme käydä aamiaisella Liepajassa, jossa yliopistokaupunkina oli kattavan oloinen kahvila- ja ravintolatarjonta.

Liepajasta meillä oli lyhyt ajomatka seuraavaan kohteeseemme Klaipedaan, joka on Liettuan puolella. Klaipedasta olimme varanneet edullisen majoituksen kaupungin laidalta makedonialaisten sisarusten asunnosta. Tämä oli suosikkimajapaikkani tällä reissullamme: asunto oli todella ankean näköisessä neuvostoaikaisessa kerrostalossa, jota ei varmaan oltu kunnostettu sitten neuvostovuosien, tai ikinä. Ylimmän kerroksen asunto oli kuitenkin tuunattu kekseliäästi viihtyisäksi ja sisustettu vanhemman siskon persoonallisilla löydöillä työpaikaltaan paikalliselta kirpputorilta. Siskokset olivat todella puheliaita ja olisivat kutsuneet meidät mukaansa viettämään iltaa kaupungilla, jos emme olisi olleet niin rättiväsyneitä kyseenalaisesti vankilassa nukutun yön jäljiltä.

Klaipeda oli kaupunkina sen oloinen, että siitä on kehittymässä melko hauska kohde. Vanhassa kaupungissa ja keskustan alueella näytti olevan aika paljon kivan näköisiä ravintoloita ja löysimme myös vanhojen varastohallien keskeltä sisäpihan, jossa oli pienpanimopubi, iso kesäterassi ja merikonteista rakennettu esiintymislava, jossa olisi kuulemma seuraavana päivänä esiintynyt jokin liettualainen bändi. Harmi, että olimme jo päättäneet mennä Riikaan panimofestarille.

Klaipeda on perinteikäs satamakaupunki ja siellä onkin edelleen valtava satama, joka hallitsee kaupungin rantaviivaa – maisema on hyvin industrialistinen ja inspiroi varmasti paikallisia hipstereitä perustamaan lähivuosina sataman tuntumaan paljon lisää baareja, keikkapaikkoja ja coworking-tiloja. Parin minuutin lossikyydillä pääsee kuitenkin myös ihailemaan luontoa hiekkadyynille, joka jatkuu pitkänä ja kapeana kannaksena tai niemekkeenä, kumpi se nyt sitten varsinaisesti onkaan, Venäjän Kaliningradin liepeille asti. Klaipedan päässä niemekettä on merimuseo ja delfinaario, joista kävimme merimuseossa.

Olisimme ajaneet dyyniä pitkin Nidaan, joka on viimeinen paikka ennen Venäjän rajaa, mutta kansallispuistoon, jollainen niemekkeen tuo pää on, ajaminen olisi maksanut 30 euroa (!), emmekä olleet valmiita maksamaan muutaman kilometrin autoretkestä niin paljoa. Bussilla tai polkupyörällä olisi päässyt halvemmalla, mutta koska olimme budjetoineet Klaipedaan vain yhden päivän, luovutimme ja menimme sen sijaan merimuseoon, joka oli aivan kelvollinen, mutta ei huikea.

Merimuseon jälkeen vuorossa oli nopea tutustuminen Klaipedaan ja löysimmekin satamaan suunnatessamme mahtavan kalansavustuskojun, josta nappasimme pieneksi välipalaksi palan savukalaa. Sitten jatkoimme matkaa etsien maisteltavaksi paikallista olutta. Olin lukenut, että satamassa on paikallisen pienpanimon pubi, mutta siinä, missä paikka kartan mukaan oli, näkyi vain erittäin vahvoja neuvostoviboja huokuva pitkä ja massiivinen varastorakennuskompleksi.

Kauempaa yhteinäiseltä näyttäneestä seinästä paljastui kuitenkin lähemmäksi kävellessämme korkea porttikongi, joka johti sisäpihalle ja sieltähän se hipsteriparatiisi sitten löytyikin. Pihalla oli suuri terassi, olut- ja burgerikojuineen sekä se pubi, jota olimme etsineet. Pubia emme heti huomanneet ja ehdimme tilata kojusta oluet, mutta jäimme ihan tyytyväisinä terassille puiden varjoon. Sisäpihalla oli lisäksi se jo aiemmin mainittu merikonteista koottu esiintymislava ja baarimikolta kuulimme, että siellä soittaisi seuraavana iltana jokin liettualainen bändi. Koko paikka oli oikein viihtyisä ja loi osaltaan meille Klaipedasta kuvaa hauskana kaupunkina, jossa on elämää ja tapahtumia.

Klaipedasta oli aika seuraavana aamuna suunnata takaisin Riikaan ja meillä olikin edessämme neljän tunnin ajomatka. Maisemat eivät tällä välillä olleet päätähuimaavia, mutta ihastelimme haikaroita pesissään, pelloilla ja liitelemässä tien yllä. Saavuimme Riikaan neljän maissa ja airbnb-isäntämme olikin meitä jo vastassa.

Kevyen matkan jälkeisen siistiytymisen jälkeen lähdimme syömään ja siitä kohti keikkapaikkaa. Panimofestivaali oli juuri sitä, mitä olimme odottaneetkin: paikallisia vaihtelevan keskinkertaisia bändejä, hyvää olutta ja hauskaa, mutta korona-ajan henkeen sopivan rauhallista ja väljää tapahtumatunnelmaa.

Olut- ja ruokakojujen luona oli pitkiä pöytiä, jotka johtivat siihen, että päädyimme istahtamaan samaan pöytään kahden jokseenkin humaltuneen latvianvenäläisen leidin kanssa. Heiltä kuulimme perusteellisen selvityksen siitä, millaista on latvianvenäläisen elämä Riikassa, ja selvitys olisi varmasti jatkunut koko illan, jos emme olisi päässeet liukenemaan sen varjolla, että seuraava bändi aloitti soittonsa.

Ruoka

Latviassa ja Liettuassa ruokakulttuuri koostuu erilaisista saksalaisista, venäläisistä ja muista kansainvälisistä vaikutteista. Baltian maat ovat joutuneet historian saatossa sellaiseen kulttuurien, ristiretkien, valloittajien ja ritarikuntien ristituleen, että perinneruuat ovat saaneet kyytiä. Joka tapauksessa voidaan sanoa, että keitot ovat näissä maissa erittäin maukkaita ja niitä kannattaa maistella. Lisäksi erilaiset kalaruuat ovat maukkaita ja huomattavan edullisia, sillä tällä alueella on hyvät omat kalavedet ja perinteisesti niitä on hyödynnetty ahkerasti.

Kävelykierroksen oppaamme kertoi lisäksi, että Riikassa on nyt muodikasta hyödyntää paikallisia aineksia. Riikasta löytyykin ravintoloita, jotka ovat erikoistuneet loihtimaan mitä mielikuvituksellisempia annoksia suoraan paikallisilta tuottajilta tilatuista satokauden tuotteista.

Juoma

Kuten jo hehkutettu, latvialainen olut on mielettömän hyvää. Latviassa kannattaakin siis ennakkoluulottomasti maistella paikallisia oluita ja niitä löytyykin joka lähtöön. Erikoisin panimo, johon törmäsimme, Labietis, oli erikoistunut valmistamaan oluensa erilaisista yrteistä ja esimerkiksi kuusen kerkästä.

Majoitusvaihtoehdot

Me päädyimme tällä kertaa yöpymään lähinnä airbnb-asunnoissa, mutta meillä oli myös teltta mukanamme. Baltiasta olisikin löytynyt myös paljon potentiaalisia leirintäalueita, mutta tällä alueella on myös pohdittava hiukan säätä: esimerkiksi Riikan lahdella sää saattaa muuttua hyvinkin nopeasti tuulten puhaltaessa mereltä ja jo ihan tuulen voimakkuus voi asettaa tiettyjä haasteita telttailulle. Airbnb-kohteita kuitenkin löytyi Baltiasta paljon ja me selvisimme varaamalla seuraavan yöpaikan vasta samana aamuna – osa vapaiden paikkojen määrästä toki selittyy myös sillä, että korona on karsinut ison osan turisteista. Epidemiatilanteessa sekä telttailu että airbnb ovat mielestäni kuitenkin parempia majoitusvaihtoehtoja kuin hotellit, joissa ihmismäärät ovat suurempia. Telttailu on varmasti kaikista varmin tapa välttää turhia ihmiskontakteja, mutta nykyään myös todella monessa airbnb-asunnossakin check-in tapahtuu numerolukolla aukeavan avainlaatikon avulla ja näin ei tarvitse tavata edes majoittajaansa.