Must Travel

Kävimme viime viikolla Tallinnassa. Matkaa edelsi sekasorto ja epätietoisuus, ollaanko tässä edes lähdössä matkalle. Tietenkin koronan takia. Lähtöä edeltävien viikkojen aikana Suomessa heräili keskustelu siitä, olemmeko jo toisessa aallossa. Rajoituksia etenkin matkailussa kiristettiin ja epävarmuutta aiheutti se, miten Viron tautitilanne ehtisi muuttua viikon reissun aikana. Joudummeko palattuamme suoraan karanteeniin?

Lähtöä pohdittiin siis parin viikon verran ja matkaanlähtöviikon maanantaina olimme jo päättäneet, että emme lähde. Tämä aiheutti hienoisia paniikinomaisia tuntemuksia, sillä tämä olisi ollut viimeinen suunniteltu reissu pitkiin pitkiin aikoihin ja vaikutti kyseenalaiselta, miten ihminen voi pysyä järjissään, jos koko nähtävissä oleva tulevaisuus, mahdollisesti vuoden eteenpäin on täysin matkaton, eikä mitään reissua ole suunniteltavissa.

Matkaanlähtöviikon perjantaina eli matkaa edeltävänä päivänä päätimme kuitenkin lähteä. Onneksi en ollut vielä päättämättömyyden sekasorron keskellä saanut aikaiseksi peruttua edes airbnb-majoitustamme, vaan sisäänkirjautumisohjeet olivat juuri kilahtaneet inboxiin. Suunnitelmat olivat kaiken epävarmuuden keskellä jääneet aivan puolitiehen, eikä suunniteltua polkupyörävarausta lautalle ollut tehnyt kukaan meistä kahdesta.

Lauantaiaamuna, jostain syystä hienoisessa kankkusessa, mikä on aina oiva aloitus matkalle, pakkasimme tavaramme kiireen ja epämääräisyyden vallitessa ja minä lisäsin polkupyörät lauttavaraukseemme netissä, vain pari tuntia ennen lähtöä. Passit meinasivat unohtua, mutta tulivat kuitenkin lopulta mukaan. Satamassa pääsimme autojen lähtöselvityksestä läpi pyörinemme, vaikka minä vähän epäilin, onko pyörälisäys ehtinyt perille. Meidät ohjattiin ihan omalle kaistallemme jonottamaan lauttaan pääsyä ja huomautin, miten hyvä tuuri meillä kävi, kun säätiedotuksesta huolimatta ei satanut. Heti saatuani lauseen loppuun tippuivat ensimmäiset sadepisarat ja niin odottelimme sateessa vartin verran laivaan pääsyä.

Iloinen yllätys laivaan pyöräiltyämme oli, että Viking Linen vanha ruotsinlaiva oli paljon Tallinkin ja Eckerön laivoja viihtyisämpi. Istumapaikkavaihtoehtoja oli erilaisia, jotkut jopa mukavia, ja ravintolat eivät tuntuneet ihan yhtä ylihinnoitelluilta kuin kilpakumppaneilla: kun puitteet muistuttavat edes vähän enemmän helsinkiläistä bistroa kuin vantaalaista kouluruokalaa, sitä maksaa katkarapuleivästä yhdeksän euroa vähemmin nikotteluin. Valitsimme Viking Linen tälle reissulle, koska se maksoi täsmälleen saman verran kuin muut yhtiöt, lähti sopivasta satamasta ja aikataulut olivat miellyttävät.

Saavuimme Tallinnaan illalla puoli kahdeksan aikaan ja mielestäni laiva kaarteli ja keinui huomattavan paljon parkkeerausvaiheessa, jolloin odottelimme autokannella pyörinemme. Ehkä se joutui taskuparkkeeraamaan käsijarrun avulla. Kun pääsimme ulos, satoi kaatamalla. Siis aivan kaatamalla. Matkakumppanin kengät olivat parin kilometrin pyöräilymatkan jäljiltä märät vielä maanantaina.

Valitettavasti koko Tallinnan viikoksemme oli luvattu säätiedotuksissa sadetta. Sekä lauantai-iltana että sunnuntaina saimmekin siitä osamme. Kun pääsimme majapaikkaamme lauantaina jatkuvassa vesisateessa, emme edes harkinneet lähtevämme enää samana iltana yhtään mihinkään ja päädyimme woltittamaan intialaista illalliseksi.

Majapaikkamme oli yhdessä niistä ihanista puukerrostaloista, joita Kalamaja on täynnä – Helsingissäkin on tämänkaltaisia, varmaan enää lähinnä Kumpulassa ja ehkä puu-Vallilassa, joskin siellä niistä on varmaan remontoitu jotenkin vähän hienompia ja paremmin vuoteen 2020 sopivia. Tallinnalaisessa versiossa oli kierot lattiat, maailman pienin keittiö, jossa oli mikronnäköinen uuni ja sen päällä ennätyksellisen hitaasti lämpenevä keittolevy, sekä suihku eteisessä suihkuverhon takana.

Työviikko osoittautui maanantain koittaessa sen luontoiseksi, että ylimääräisille museo- ja nähtävyysretkille ei lopulta riittänyt aikaa ja energiaa, vaan viikon mittaan turistielämykset rajoittuivat ravintolakentän tutkimiseen työpäivien jälkeen. Tämän ohjelman kannalta majapaikkamme sijainti oli loistava: olimme viiden minuutin pyöräilymatkan päässä Telliskiven ravintolakeskittymästä, johon olinkin halunnut tutustua tarkemmin. Yleensä Tallinnaan tulee nimittäin tehtyä vain pikavisiittejä ja täsmäiskuja, jolloin spontaaneihin ravintolakäynteihin ei usein ole aikaa ja aina jäljelle jää tunne siitä, että jotain siistiä jäi kokematta – pienpanimo-olutpubi tai uusi jännittävä ravintola.

Varsinaiseen turisteiluun meillä jäi siis käytännössä ainoastaan saapumispäiväämme seurannut sunnuntai. Sitten alkoi hurjan kiireinen työviikko, jota seurasi intensiivinen Tallinn Music Week -viikonloppu. Käytimme sunnuntain onneksi hyväksi: löysimme loistavan aamiaispaikan melko yllättäen erään hostellin kahvilasta, näimme neuvostohistoriaa ja lopuksi söimme loistavassa Burger Boxissa, jota voimme edelleen, kolmannen visiitin jälkeen, suositella ihan kaikille.

Sunnuntai

Lähdimme siis sunnuntaiaamuna pyöräilemään kohti aamiaispaikkaa, jonka olimme löytäneet pienellä googlailulla. Päästyämme paikalle ilmeni, että kahvila olikin suljettu – pysyvästi. Jouduimme ottamaan uudet koordinaatit ja pienen pohdinnan sekä parin väärille kaduille pyöräilyn jälkeen löysimme kahvila Sesoonin, hostelli Sesoonin alakerrasta vanhojen teollisuusrakennusten keskeltä. Söimme erinomaisen aamiaisen: croque monsier, eggs benedict sekä pannukakku, joka ei ollut amerikkalainen, vaan ennemminkin lettu tuoreilla marjoilla ja vaniljajäätelöllä – kaikki ensiluokkaisen herkullista.

Aamiaisen jälkeen lähdimme matkaamaan kohteeseemme: Maarjamäen linnaan ja katsomaan sen vieressä sijaitsevia muistomerkkejä Venäjän armeijan uroteoille, eräille venäläisille upseereille sekä kommunismin ajan vainojen uhreille. Paikka sijaitsee meren rannassa pari kilometriä Tallinnan keskustasta itään ja pyöräilymatka rantaa pitkin on erittäin miellyttävä. Tasainen hyvä pyörätie vie perille asti. Matkan varrella voi ihailla maisemaa Tallinnan satamaan ja katsella risteilyalusten lähtöjä ja saapumisia, ja pysähtyä kävely- ja pyörätien varteen rakennettuun puistoon, jossa on taidetta, alueen historiaa infotauluissa (paikalta oli löydetty todella vanhojen laivojen hylkyjä) sekä urheilu- ja leikkipaikka. Paikalliset näyttivät hyödyntävän puistoa ahkerasti ja sieltä löytyi myös aikuisten kokoluokkaan tehdyt keinut, joissa keinuminen näytti hurjan hauskalta, mutta jotka valitettavasti olivat kaikki varattuina meidän ohittaessamme paikan.

Saavutimme Maarjamäen linnan, joka on osa Viron historiallista museota ja valittu useampana vuonna Viron parhaaksi turistikohteeksi, mutta päätimme jatkaa vielä matkaa Piritan huvivenesatamaan. Silloin huomasimme, että uhkaavan näköiset sadepilvet, jotka olivat tähän mennessä ohittaneet meidät, olivat matkalla suoraan meitä kohti. Päätimme pyöräillä satamaan ja suojautua kahvilaan sadekuuron varalta ja saimmekin pyörät parkkeerattua sateensuojaan ja itse istahdettua virvoitusjuomien ääreen – vain huomataksemme, että kuuro menikin ohi. Lähdimme jälleen pyöräilemään, tällä kertaa katselemaan tarkemmin satama-aluetta, joka muuten on rakennettu samaan aikaan kuin Tallinnan keskustan tuntumassa sijaitseva Linnahall – siis Moskovan olympialaisia varten. Piritassa pidettiin olympiaregatta ja siellä sijaitsi myös olympiakylä, jonka vihreävalkoiset suuret rakennukset ovat edelleen paikallaan, nyt hotelli- ja kongressikäytössä.

Satamaa kiertäessämme ilmeni, että nyt sadekuuro on epäilemättä tulossa suoraan päälle ja juuri ja juuri ajoissa ennen hurjaa ukkosmaisen kuuron alkua pelastauduimme saman kahvilan katoksen alle, jossa olimme äskenkin nauttineet virvokkeet. Pyöriä emme tosin tällä kertaa saaneet sateensuojaan ja ne kastuivat täysin, kastellen pyöräilijöiden takamukset, kun jatkoimme matkaa.

Jatkuvat sadekuurot häiritsivät myös muistomerkkisarjan, Maarjamäe Memorialin, tarkastelua. Kastuimme jo pyöräillessämme ja sateen jatkuessa suojauduimme bussipysäkin katokseen. Kun kuuro hellitti, kävimme katsastamassa muistomerkit pikaisesti ja sateen alkaessa taas pisaroida kiirehdimme jälleen pyöriä noutamaan ja jatkamaan matkaa. Muistomerkkikokonaisuus oli mielenkiintoinen eri historian kerroksineen ja olisin mielelläni tutustunut siihen vielä tarkemmin. Maarjamäen linnan päätimme lopulta jättää kokonaan välistä ja jatkaa matkaa kuivattelemaan vaatteita oluen ääreen.

Työviikko Tallinnassa

Työskentelimme molemmat suurimman osan viikosta majapaikastamme käsin ja jouduimmekin tekemään yllättävän paljon hommia. Ajatus oli alunperin ollut pitää vähän kevyempi työviikko ja iltapäivät tutkia Tallinnaa. Listalla, jonka tein paikoista, joissa haluan käydä, oli sunnuntaina nähdyn muistomerkkikompleksin lisäksi muun muassa modernin taiteen museot Kumu ja EKKM (jälkimmäinen on nuorten taiteilijoiden itse ylläpitämä näyttelytila, joka on alunperin perustettu hylättyyn teollisuusrakennukseen, jonka taiteilijat ovat sittemmin ostaneet), vanhan kaupungin muurin tunneleissa sijaitseva Kiek in de Kök sekä neuvostoutopistinen asuinalue Väike-Õismäe, joka voitti eurooppalaisia arkkitehtuuripalkintoja, vaikka myöhemmin kävi ilmi, että ympyrän muotoon rakennetut tiet aiheuttivat massiivisia liikenneruuhkia.

Sateisen sään ja kiireisen työaikataulun vuoksi nämä nähtävyydet jäivät jälleen ensi kertaan ja keskityimme testaamaan iltaisin hyviä ravintoloita, kuten Väike Rataskaevun, uudempaan kertaan F Hooneen (edelleen loistava!), ja pubiruokaa ja erinomaisen olutvalikoiman tarjoavan St. Vituksen (täällä kävimme useampaankin kertaan oluella). Yhtenä iltana olimme niin poikki, että woltitimme ruokaa kotiin vanhasta lempiravintolastamme Kolmesta Sipulista (Kolm Sibulat).

Tallinn Music Week 2020

Tallinn Music Week järjestetään yleensä maaliskuussa, mutta nyt tapahtuma siirrettiin elokuun loppuun. Uhkaava koronan toinen aalto näkyi vahvasti järjestelyissä nytkin, sillä Viron matkustusrajoitukset estivät muun muassa tanskalaisia ja brittiyhtyeitä saapumasta paikalle, ja keikkapaikoille otettiin varotoimena vain puolet kapasiteetista sisään. Maskeja ja käsidesiä oli tarjolla kaikkien keikkapaikkojen ovilla, mutta yleisöstä vain pieni vähemmistö tuntui näitä hyödyntävän. Ehkä tämä oli osasyynä siihen, että lauantaina baaritiskeille oli ilmestyneet tiedonannot, että alkoholin myynti täytyy uuden koronasäännön vuoksi lopettaa klo 23.

Keikoilla lavan edustat pakkautuivat väkeä täyteen, eikä turvaväleistä ollut tietoakaan. Onneksi tavallista pienempi ihmismäärä jätti keikkapaikoille myös väljempiä vesiä niille, jotka halusivat pelata varmemman päälle. Tällä kertaa festivaalilla oli myös suuri ulkovenue, jolla esiintyi esimerkiksi suosittu Trad. Attack!, joka on aiemmilla festivaaleilla kerännyt keikkapaikan täyteen. Nyt kävijöitä tuntui olevan kokonaisuudessaan vähemmän, eikä klubeille yleensä tarvinut rajoituksista huolimatta lainkaan jonottaa.

Jännittävin sattumus festivaalin aikana oli ehdottomasti se, kun osallistuin vahingossa muotinäytökseen. Nobblessnerissa funk-klubin kesken päätin lähteä katsastamaan aluetta tarkemmin – josko tänne palaisi vielä paremmalla ajalla. Lyhyen kävelyretken alkuvaiheessa huomasin väen virtaavan erääseen teollisuushalliin ja kiinnostuin ajatellessani, että ehkä sielläkin on joku Tallinn Music Weekin keikka. Päästyäni ovelle, en kuitenkaan ollut ihan varma, mistä on kyse ja kysyin ovella päivystävältä naishenkilöltä, onko tämä TMW:n venue vai jotain muuta ja sain vastaukseksi ”Oh this is something else” ja kutsun peremmälle. Jäin noin vartiksi seuraamaan suuressa hallissa mallien kävelyä liehuvissa vaatteissa ja muotivaikuttajien kännykkäkuvailua ja muistiinpanojentekoa hämmentyneenä ja alipukeutuneena. Paikka oli kieltämättä upea ja kokemus niin erikoinen, että se kannatti kokea.

Tallinn Music Week on aina mukava kokemus ja yksi lempifestivaaleistani, jopa nyt kun artistitarjonta oli suppeampi ja osallistuminen turvavälien rajoittamaa. Festivaali on sopivan pieni ja rauhallinen ja venuet kotoisia ja mielenkiintoisia pikkuklubeja Tallinnan keskustan laitamilla. Festari esittelee lähinnä vielä tuntemattomia nousevia nimiä, sillä suuri osa kävijöistä on musiikkialan ammattilaisia, jotka osallistuvat myös aiemmin viikolla järjestettävään konferenssiin, eivätkä siis tule festarillekaan juomaan olutta ja juhlimaan, vaan katsastamaan uusia bändejä ja artisteja.

Tämä sopii myös omaan tapaani käydä festareilla: tiukka aikataulu jokaisen potentiaalisen bändin tsekkaamiseen, jotta saan soittolistoille maksimaalisen määrän uutta kuunneltavaa! Nyt kun keikkapaikkoja oli sekä Telliskivessä että parin kilometrin päässä Nobblessnerissa, pyörät olivat aivan loistava keksintö ja keikkojen välillä sukkulointi onnistui mukavasti.

Bonustärppi: Põhjala brewery + taproom

Nobblessnerista löytyi ylihintaisten, mutta epäilemättä loistavien ravintoloiden (yhdestä povataan Viron ensimmäistä Michelin-tähden saajaa) lisäksi Põhjalan panimo. Jokainen oluen ystävä on varmasi juonut Põhjalan oluita niin Suomessa kuin Virossakin ja olimmekin innoissamme, kun huomasimme, että panimossa järjestetään myös opastettuja kierroksia. Varasimme kierroksen perjantaille ennen illan keikkoja ja olimmekin iloiseksi yllätykseksemme ainoat osallistujat. Asiantunteva panimon työntekijä kierrätti meitä pienessä tuotantolaitoksessa ja esitteli niin panimon historiaa kuin myös heidän ainutlaatuisia oluenvalmistusmenetelmiään. Lisäksi pääsimme maistamaan neljää eri olutta ja saimme pitää muistona pienet maistelulasit. Panimon yläkerrasta löytyi myös suuri taproom, josta löytyi monenmonta hanaa sekä panimon omia että muiden virolaisten pientuottajien oluita.