Must Travel

[toim. huom. Tämä matkapäiväkirjamerkintä oli jäänyt luonnostilaan ja julkaistaan nyt jälkikäteen!]

Lähdimme Palermosta jouluaattoaamuna. Emäntämme oli ilmeisesti merkinnyt itselleen väärin lähtöpäivämme, sillä hän luuli, että lähdemme jo aatonaattona ja oli varannut itselleen lennon sukulaisten luokse aattoaamulle. Hän kuitenkin kertoi iloisesti jättävänsä meille aamiaistarpeet keittiöön ja että avaimen voi jättää keittiön pöydälle, sillä majapaikassa ei enää joulun pyhien aikaan ollut muita vieraita.

Railplanner näytti meille, että junamme Palermosta Catanian lentokentälle, jossa oli määrä vaihtaa regionaleen kohti Syrakusaa, oli korvattu bussilla. Siksi päätimme lähteä kohti juna-asemaa hyvissä ajoin, jotta ehdimme etsiä bussin lähtöpaikan. Ystävällinen asiakaspalvelija kertoikin meille, että bussi lähtee juna-aseman sivustalta ja tulosti meille vielä paperiliput bussiin. Jouduimme hieman etsiskelemään lähtöpaikkaa, mutta löysimme luullaksemme oikean paikan. Istuimme kahvilaan, josta näki aukiolle, josta bussin oli määrä lähteä, ja lopulta osasimmekin päätyä ihan oikeaan bussiin.

Ensimmäinen reaktiomme junan korvaamiseen bussilla oli nyrpeä, olihan reissun ajatus junamatkailla. Kuitenkin ilmeni, että bussimatka Sisilian halki tarjosikin koko reissun parhaat näkymät. Kuuntelin matkan ajan äänikirjaa erikoisesta asteroidihavainnosta ja katselin metsäisiä kukkuloita, kyliä vuorten rinteillä ja koko ajan suurenevaa Etnaa, joka tuli välillä näkyviin kukkuloiden takaa ja sitten taas jäi hetkeksi piiloon.

Tiedäthän, kun kuuntelet Suomen joulukuun pimeydessä Sylvian joululaulua (”ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään…”) ja mietit, miltä sypressit tuoksuu. Mäntyiseltä, oletan. En erityisesti keskittynyt tänä jouluaattona haistelemaan sypressejä, mutta olin tyytyväinen, että sain katsella koko ajan lähestyvää Etnaa.

Catanian lentokentän juna-asema oli hämmentävän pieni: kaksi raidetta ja pieni seisake. Lentokenttää ei näkynyt missään, mutta bussista hyppäsi pois lisäksemme pari muutakin matkaajaa. Ehdimme oikein hyvin junaan, joka hetken kuluttua nappasi meidät kyytiin kohti Syrakusaa.

Juuri kun olimme asettuneet istumaan regionalen, nyt jo tuttuun sinipenkkiseen neljän hengen loosiin puolentoista tunnin loppumatkaamme varten, tutut kasvot ilmestyivät tervehtimään meitä iloisesti penkkien takaa. Se oli kiinalainen kämppäkaverimme Palermosta! Vaihdoimme nopeat matkakuulumiset ja kuulimme, että hän oli viettämässä reissunsa viimeisen yön Syrakusassa ennen paluulentoa Saksaan.

Syrakusassa, joka oli päätepysäkki, junasta hyppäsi ulos suhteellisen vähän ihmisiä, olihan jo jouluaatto. Suurin osa porukasta näytti turisteilta. Meidän majapaikkamme oli Ortigian saarella, Surakusan vanhassa kaupungissa, johon oli noin vartin kävelymatka juna-asemalta. Kävelimme Syrakusan keskustan läpi ja näimme leveitä bulevardeja, puiston ja ylitimme sitten lyhyen, leveän sillan Ortigian saarelle. Kaaoksen määrä oli silmiinpistävästi pienempi kuin Palermossa.

Seuraavaksi suoritimme koko reissun kalleimmat ostokset paikallisessa Coopissa. Kauppa oli pienen pieni ja aivan täynnä turisteja. Hinnat olivat tuplasti korkeammat kuin missään koko tähän astisen matkamme varrella. Keräsin meille ison kassillisen herkkuja, sillä tulevien joulun pyhien aikana olisi varmasti turha yrittää ostaa mistään mitään. Juustoa, ilmakuivattua kinkkua, salamia ja oliiveja, sekä viiniä. Näistä saataisiin aikaan herkullinen joulupäivän lounas.

Sen jälkeen kipusimme airbnb-asuntoomme, johon tuntui olevan noin seitsemänsataa kerrosta epätasaisia tuhat vuotta vanhoja portaita. Asunnossa oli oma pieni terassi, josta kieltämättä aukesi miellyttävä näkymä Ortigian värikkäille katoille.

Koko joulun ajan sää oli upea, aurinkoista, tyyntä ja lämmintä. Coop oli valitettavasti vasta alkua, sillä Ortigia oli tehty turisteille. Onneksi nyt paikka oli yllättävän rauhallinen ja suurin osa paikalla olevista turisteista oli italialaisia. Tässä vaiheessa emme olleet vielä kokeneet loppiaista Napolissa, joten arvostimme paikallisia turisteja verrattuna kansainvälisiin.

Onnistuimme viettämään miellyttävän, rauhallisen joulun. Joulupäivänä nautimme joululounaan omalla terassillamme Coopin antimista, ja vähän myöhemmin kävimme päiväkävelyllä kiertelemässä aurinkoista, hiljentynyttä Ortigiaa. Illalla kävimme tepastelemassa rannassa, kuten kaikki muutkin, ja istuimme iltadrinkeille ennen illallista airbnb-emäntämme suosittelemassa ravintolassa.

Barokkikylät Sisilian kukkuloilla

Tapaninpäivänä jätimme Ortigian ja Syrakusan taaksemme ja hurautimme junalla takaisin Catanian lentokentälle, josta meidän oli määrä noutaa vuokra-auto. Osoittautui, ettemme olleet ainoita.

Lentokentän juna-asemalle saavuttuamme jouduimme hetken tuijottelemaan ympärillemme, sillä täältä oli tarkoitus päästä shutte-bussilla lentokentälle, jossa autovuokraamomme oli. Onneksi lentokentälle oli pari muutakin menijää, joten jäimme heidän läheisyyteensä odottelemaan ja niin tosiaan muutaman minuutin päästä eteemme kaartoi kulkuneuvo. Shuttle-matka maksoi euron henkilöltä, ja kesti viitisen minuuttia.

Oletko muuten katsonut sarjan White Lotus toisen kauden? Tässä Catanian lentokentän ja lentokentän juna-aseman välillä on se ankean näköinen paikka, johon se poika tiputtaa autosta sen assistenttitytön pelastaen hänet murhuri-bileporukalta, joka koituu Jennifer Coolidgen hahmon kohtaloksi.

Sisilian eteläosassa on muutama erikoinen kylä. Ne ovat vanhoja pieniä kyliä, joiden keskustat ovat täynnä barokkiarkkitehtuuria. Tämä johtuu siitä, että Etnan valtava purkaus 1600-luvulla ja sen aiheuttamat maanjäristykset ovat tuhonneet kylät juuri sopivaan aikaan, jotta ne päätettiin jälleenrakentaa mahtipontisesti.

Me yövyimme Notossa, joka on yksi kuuluisimmista Sisilian barokkikylistä, sekä Sciclissä, joka ei ole lainkaan tunnettu. Noto oli mukava kylä, jossa ihmiset kulkivat edestakaisin pääkatua ennen illallista. Notossa aamiaismajoituksemme emäntä tervehti meitä pikkupurtavan ja mehun kanssa, ja loihti meille upean aamiaisen oman puutarhansa antimista – olimme ainoat vieraat. Sciclistä taas löysimme pienen olutkuppilan, josta sai paikallista pienpanimo-olutta.

Pysähdyimme myös muissa kylissä, jotka olivat hauskoja pikkupaikkoja, tarjosivat kauniita näköaloja ja pieniä kujia. Modicasta ostimme tuliaisiksi Modican kuuluisaa suklaata, josta voi valmistaa itselleen varsin tuhdin kaakaon.

Palatessamme kohti Cataniaa ajoimme vielä Etnan rinteelle ihailemaan laavakivimuodostelmia, ja maisemia ympäröivälle maaseudulle ja Cataniaan.

Catania ja takaisin Palermoon

Catania on Sisilian toiseksi suurin kaupunki. Sen sijainti Etnan juurella on varmistanut, että rakennuskanta uusiutuu säännöllisesti. Catanian keskustasta löytyy vielä vanhoja rakennuksia ja esimerkiksi vanha roomalainen amfiteatteri, mutta kaupungissa on myös moderneja osia. Vanhassa kaupungissa näkee barokkiarkkitehtuuria – samasta syystä kuin eteläisemmissä kylissä!

Cataniassa vietimme vain muutaman päivän. Kiertelimme kaupungissa ja satuimme vahingossa eräänä iltana kuuntelemaan jonkinlaista joulunaluskonserttia, jossa soitti varsin hyvä paikallinen bändi kaupungin keskusaukiolla.

Yksi asia, jonka itse halusin ehdottomasti tehdä Cataniassa, oli ajaa Circumetnea-junalla. Vanha pieni juna kulkee Etnan ympäri sen rinteitä myötäillen. Rata on rakennettu 1800-luvun lopulla ja junat ovat sympaattisen pieniä.

Rataa pitkin pääsee periaatteessa esimerkiksi Bronten kylään, joka on tunnettu kuuluisista pistaaseistaan, sekä viinitarhoille Etnan rinteille. Me suuntasimme Bronteen. Kun hyppäsimme junasta, meille kuitenkin selvisi, että Bronte on erittäin pystysuuntainen kylä ja me olimme sen ylälaidassa, kun pistaasikaupat taas alalaidassa.

Meidän oli ehdittävä seuraavaan palaavaan junaan, joka oli päivän viimeinen, joten hylkäsimme ajatuksen vaelluksesta alas ja taas ylös. Jopa google maps kertoi, että siihen kuluisi melko paljon aikaa, eikä se ottanut edes huomioon korkeuseroja kävelyaikataulussaan. Yritimme löytää avoinna olevia ravintoloita lähiympäristöstä huonolla menestyksellä, ja päädyimme istumaan aseman baariin odottelemaan junaa ja juomaan parit camparisoodat.

Catanian jälkeen palasimme Palermoon samalla bussilla, jolla olimme itäiseen Sisiliaan tulleet ja ihailimme taas matkan varren maisemia. Olimme ajatelleet lähteä Sisiliasta jo uudeksivuodeksi Roomaan, mutta katsottuamme sääennusteita, päätimme viettää uudenvuoden Palermossa.

Uudenvuoden juhlallisuudet Palermossa olivat erikoiset. Kaupunki järjesti ilotulituksen, jonka sijainnista löytyi verkosta ristiriitaista tietoa. Hurautimme sähköpotkulaudoilla ensin toiseen paikkaan, jossa juhlat ehkä olisivat ja löysimme tyhjän aukion. Sitten suuntasimme kohti toista mahdollista paikkaa ja nyt löysimme ihmisjoukon, jota seurasimme.

Ehdimme paikalle juuri sopivasti näkemään parin minuutin ilotulituksen, jonka jälkeen esiintymislava pimeni ja väki alkoi valua pois aukiolta.

Kun ajoimme takaisin kohti majapaikkaamme sähköpotkulaudoilla, valitsimme ihmisjoukon valtaaman kävelykadun sijaan Via Roman, jossa emme nähneet kuin pari yksittäistä autoa. Se oli erikoista yleensä vikkaasti liikennöidyllä kadulla. Ajaessamme Vuccirian torin ohi, kaikui torin suunnasta basson jyske: täällä juhlat jatkuisivat varmasti aamuun!

Pyykinpesua Cefalussa

Cefalu on kamala turistirysä. Se oli ensimmäinen ajatus, kun saavuimme pikkukaupunkiin Palermosta. Täällä viettäisimme pari viimeistä yötämme Sisiliassa.

Turistit olivat lähinnä italialaisia. Mutta mikä ihmisiin menee, kun he poistuvat kotikulmilta? Yhtäkkiä palermolaiset eivät osanneet kulkea Cefalun kaduilla suoraan, katsoa eteensä tai väistää, jos joku halusi ohi.

Ensimmäinen asia, mikä meillä oli Cefalussa to do -listalla, oli pyykinpesu. Tyypillisesti ote matkan, majapaikkojen ja ajankäytön suunnittelusta oli loppumatkasta irronnut täysin, ja meillä ei ollut tiedossa enää yhtäkään majapaikkaa, jossa olisi pyykkikone. Itsepalvelupesula oli siis ensimmäinen kohde, jota pääsimme turistien täyttämässä Cefalussa ihailemaan.

Pyykit saatiin koneeseen ja lähdimme etsimään seuraavaa kohdettamme: lounaspaikkaa. Se löytyikin ihan kulman takaa. Cefalu todellisena turistikylänä oli sulkenut suurimman osan ravintoloistaan oudoilta off-season-turisteilta, mutta löysimme kuitenkin ravintolan, josta saimme simpukoita, grillattua kalaa ja jälleen yhden jättimäisen lasillisen talon punaviiniä. Kala oli erinomaista, viini keskinkertaista.

Ravintola oli näyttänyt sisään astuessamme täysin tyhjältä, mutta pidemmälle kävellessämme aloimme kuulla puheensorinaa ja kerroksen verran alaspäin johtavien rappujen päästä löytyi näköalaterassi, joka oli lähes täynnä lounastajia.

Cefalu sijaitsee kallioisella niemellä. Keskellä kaupunkia nousee 268 metrin korkeuteen jylhä Rocca, tasahuippuinen vuori, jolle voi kivuta sen vehreää rinnettä pitkin, ellei vuori ole kiinni. Se nimittäin oli kiinni, kun yritin kiivetä sinne auringonlaskun aikaan. Roccan lisäksi Cefalussa on kaksi hiekkarantaa ja niiden lisäksi jyrkkiä rantakalliota, joille on rakennettu taloja ihan jyrkänteen reunaan asti. Tällaisissa taloissa on myös ravintoloita, joilla on upeita näköalaterasseja, kuten se, jossa söimme lounasta.

5.1. Intercity Cefalu-Napoli

Juna Cefalusta Napoliin oli täynnä. Se saapui epä-sisilialaiseen tapaan asemalle täsmälleen aikataulussa, 10.55 ja lähti liikkeelle edelleen täsmälleen aikataulussa, 10.59. Juna oli intercity eli siinä oli kyllä ykkösluokka, mutta ei ravintolavaunua, eikä edes pientä kahvikärryä kulkemassa vaunusta toiseen.

Ykkösluokassa oli vaunun toisella sivulla aina kaksi vierekkäistä penkkiä, toisella vain yhdet. Istuimet olivat aseteltuina toisella puolella neljän ja toisella kahden penkin ryhmiin, joissa matkustajat istuivat toisiaan vastapäätä. Meillä oli rivien 12 ja 13 käytäväpaikat neljän penkin ryhmässä.

Ikkunapaikoilla istui toisiaan vastapäätä vanhempi italialainen rouva ja nuori arabimies. Käytävän toisella puolella istui toinen arabimies ja toinen italialaisrouva. Selvisi, että nuoret miehet olivat samaa seuruetta, samoin kuin rouvat omaansa. Se, mikä oli inspiroinut heidät tähän istumajärjestelyyn, jäi mysteeriksi. Ehkä vain lipunmyyntitiskin virkailijan tapa huvittaa itseään?

Mikä teki vuorosta suositun oli kuitenkin se, että Messinansalmen ylittämiseksi ei tarvinnut nousta junasta. Juna ajettiin vaunu kerrallaan lauttaan, joka sitten ylitti salmen.

Kyseessä on Euroopan viimeinen matkustajareitti, jolla juna ajetaan lauttaan. Aiemmin reittejä on ollut muitakin: joku saattaa muistaa sellaisen esimerkiksi Hampurin ja Kööpenhaminan väliltä. Tämä oli toiseksi viimeinen matkustajajuna, joka ajettiin lauttaan ja sillä pääsi matkustamaan viimeisen kerran vuonna 2019.

Messinaan saavuttaessa junamme jäi odottamaan laivaan lastausta. Kuikuilimme kiinnostuneina ikkunoista, mutta prosessi jäi hiukan epäselväksi. Pysähdyttyämme laiturille, jotta Messinaan matkalla olleet pääsivät hyppäämään ulos ja sieltä kyytiin tulevat sisään, juna peruutti jonkin matkaa ratapihan puolelle ja hetken päästä ajoi takaisin edellisiin asemiinsa.

Tässä vaiheessa vaunuja ilmeisesti irrotettiin toisistaan, sillä ensin meiltä katosi ilmastointi ja kohta valot. Vaunun ovet olivat koko ajan auki, mikä vaikutti vähän riskialttiilta, sillä vaunuja liikuteltiin ympäri ratapihaa tällä tavalla ovet levällään, mutta järjestely kieltämättä toi mukavaa tuulenvirettä nyt ilmastoimattomaan vaunuumme. Tässä kohtaa oli myös melko pitkästi odottelua ja lähdimmekin Messinan puolelta salmea liikkeelle 45 minuuttia myöhässä.

Kun vaunut oli lastattu lauttaan, sai vaunuista poistua katselemaan maisemia ja ostamaan evästä lautan kahviosta. Moni hyödynsi myös tilaisuutta käyttää lautan vessoja, jotka kieltämättä olivat tilavammat kuin junan vessat.

Ylityksen jälkeen vaunut ajettiin ulos junasta ja nyt ainakin meidän vaunuamme ajettiin monta kertaa edestakaisin sataman raiteita pitkin. Vaunuja varmaan yhdisteltiin , joko suunnitelmallisesti, tai sitten nyt pohdittiin, mihin järjestykseen ne tällä kertaa laitettaisiin.

Salmen ylitys kestää noin 20 minuuttia, mutta juna-aikataulussa siihen oli varattu tunti ja kymmenen minuuttia. Ja meidän junamme käytti koko operaatioon yhteensä lähes kaksi tuntia. Joko tämä johtui sisilialaisesta aikakäsityksestä tai yleisestä italialaisuudesta, tai sitten odottelimme Syrakusasta tulevaa junaa, josta vaunuja yhdistettäisiin samaan pötköön matkalle kohti Roomaa.

Kun meitä ajelutettiin Villa San Giovannin satamassa edestakaisin, vieressämme istuva italialaisrouva, Silvana, kertoi, että Messinansalmen yli suunniteltiin rakennettavaksi siltaa. Tosin sitä oli suunniteltu jo sata vuotta. Toinen rouva toiselta ikkunapaikalta vahvisti tiedon italiaksi: cento anni! Nyt paikalliset päättäjät puhuivat sillan rakennustöiden alkavan kahden vuoden sisällä. Rouvat nauroivat näille puheille makeasti.

Silvana puhui varsin hyvää englantia ja kertoikin miksi: hän oli matkailualalla ja työskennellyt pitkään hotellissa Palermon lähellä. Kerrottuamme olevamme Suomesta hän muisti aikoinaan usein hotellissa eri ryhmien kanssa vierailleen matkaemännän, Katrin. Katri toi aina myöhäisellä iltalennolla Palermoon ryhmän suomalaisia, jotka olivat kaikki humalassa. Muuten he olivat Silvanan mukaan hyviä vieraita, hiljaisia. Ja Katri oli pitänyt ryhmilleen kovan kurin.

Matka Intercityssä Cefalusta Napoliin oli hiukan pidempi ja vähän epämukavampi kuin toinen pitkä junamatkamme tällä reissulla, eli kahdeksan tunnin kyyti Venetsiasta Bariin Frecciarossalla. Frecciarossassa on kaksi mukavuutta lisäävää tekijää Intercityyn verrattuna: snäkkejä tarjoileva kahvikärry sekä nettiyhteys.

Mutta toisaalta: Frecciarossaa ei voi pakata lauttaan.

Intercityssä ei ollut snäkkitarjoilua, ja Sisilian, Calabrian ja Campanian vuoristoiset rannikot tarjoilivat myös huomattavan määrän tunneleita, joissa myös omasta kännykästä jaettu netti katkeili tuon tuosta. Onneksi viimeinen matkaetappimme Napolista Milanoon matkataan taas Frecciarossan tarjoilujen ja internetin äärellä ja toivon mukaan tasaisemmassa maastossa.

Napoli loppiaisena: 0/5

Napoli on upea kaupunki. Se on kaoottinen Etelä-Italian kaupunki, jossa jalkapallo on kaikki kaikessa ja sinivalkoiset liput liehuvat oman joukkueen menestyessä.

Napolin kukkuloille perustettiin 600-luvulla ennen ajanlaskun alkua kreikkalaisten toimesta asutuskeskus, joka sai nimekseen Parthenope Kreikan mytologian seireenin mukaan. Kreikkalaisen myytin mukaan kaupungin perusti seireeni Parthenope paettuaan Odysseusta Napolin lahden rannalle. Seireeni- ja merenneitoteemoja voikin nähdä vielä tänä päivänä Napolin taiteessa ja jopa katujen graffiteissa.

Mutta niin upea kuin Napoli onkin, on sen metroverkko ehkä maailman surkein. Kaupungissa pääsee oikeasti liikkumaan metroa nopeammin jalan. Vuoroväli on käsittääkseni noin 12 minuuttia, jossa ajassa olet jo kävellyt kaksi tai kolme pysäkinväliä eli keskustassa metrosta ei ole mitään hyötyä.

Lisäksi juhlapyhinä italialaiset kerääntyvät kaupunkeihin, sen sijaan, että suomalaisten tapaan pakenisivat mökeilleen. Tämä yhdistettynä pyhäpäivän metroaikatauluihin, oletan, aiheuttaa kaaosta ja sekasortoa.

Loppiaisena kaupunki oli niin täynnä Etelä-Italian maaseudulta saapuvia juhlijoita, että jouduimme pakenemaan. Väentungoksessa hetken vaellettuamme istuimme neuvoa antaville drinkeille ja päätimme suunnan. Lopulta hyppäsimme aivan eri paikallisjunaan kuin mihin olimme tähdänneet ja päädyimme pitkälle näköalaretkelle ensin Napolin lähiöihin, sitten maaseudulle graffitien peittämässä taajamajunassa.

Loppiaisen jälkeen vietimme vielä pari päivää Napolissa, vähemmän kaoottisissa merkeissä. Söimme hyvin ja joimme spritzereitä Piazza Bellinillä.

Napolin turistisin keskus sijaitsee sen kuuluisimman kadun, spaccanapolin, ympäristössä. Vanhan kaupungin pienet kujat ovat hämyisiä, täynnä pieniä ravintoloita, baareja ja kauppoja. Samalta alueelta löytyy Napolin yliopiston kampukset, mikä tarkoittaa eloisaa ja iloista opiskelijaelämää. Hauskimmat ja viihtyisimmät drinkkibaarit löytyvät juuri Piazza Belliniltä. Näiltä kulmilta löytyy myös muutama erittäin hyvin varusteltu vintage-liike, joista voi tehdä mahtavia löytöjä matkamuistoksi.

Napolin muita merkittäviä ja vierailun arvoisia alueita ovat eloisat Espanjalaiskorttelit sekä Vomeron vauraaampi alue kukkulalla, johon voi ajaa funikulaarilla. Nähtävyydennälkäiset voivat myös tarkastella kaupungin kahta linnoitusta, ihailla Galleria Umberto I:stä ja vierailla arkkitehtuurimuseossa, josta löytyy laaja kokoelma Pompeista ja Herculaneumista tuotuja esineitä. Kaupungin arkeologinen museo on myös näkemisen arvoinen.

Napolia tutkiessa huomaa ensimmäisenä, että seinät kiemurtelevilla kujilla ovat täynnä graffiteja epämääräisistä tageista ja töhryistä upeisiin, kantaaottaviin ja kekseliäisiin teoksiin. Napolissa on useita nimekkäitä katutaiteilijoita, jotka ovat värittäneet Napolin katukuvaa jo vuosikymmenien ajan. Bongaat ainakin maalauksia, joissa seikkailee kaksi kirkkaan sinisellä ja punaisella maalattua heppua – nämä ovat ehkä kuuluisimman ja pitkäikäisimmän napolilaisen katutaiteilijan käsialaa. Toinen kuuluisa taiteilija kuvaa taiteessaan kotikaupunkiaan Napolia maalaamalla sen seinille kurvikkaita merenneitoja.

Joskus liiketilojen omistajat tilaavat itselleen mieluisalta taiteilijalta teoksen liiketilansa oveen tai seinään, välttyäkseen ei-toivotuilta taideteoksilta: katutaiteilijatkin välttävät toistensa taideteosten sotkemista, etenkin jos kyseessä on paikallisesti tunnetun maalarin kädenjälki.

Takaisin Keski-Eurooppaan

Matka Napolista Milanoon tuntui matkalta takaisin sivistyneeseen pohjoiseen kaoottisesta etelästä. Milano näytti ja tuntui italialaisuuden sekavasta ja anarkistisesta puolesta putsatulta, salonkikelpoiselta eurooppalaiskaupungilta.

Kun saavuimme, satoi. Milanon päärautatieasema oli valtava. Kaunis, mutta valtava, ja täynnä ihmisiä. Jouduimme hetken harhailemaan, ennen kuin löysimme tiemme metroon.

Pääsimme metrolla lähemmäs airbnb-asuntoamme, joka oli vähän Milanon ydinkeskustan ulkopuolella. Jouduimme kulkemaan sateessa vielä muutaman sata metriä. Alue oli rauhallinen, siisti, keskiluokkainen.

Majapaikkamme oli tällä kertaa huone keski-ikäisen pariskunnan kerrostaloasunnossa. Asunto oli iso ja viihtyisä, ja siellä asui mukavan pariskunnan lisäksi ujo koira ja iso akvaariollinen kaloja, jotka saattoivat loikata ulos tankistaan, jos niitä häiritsi. Siksi akvaarion päälle oli saapuessamme asetettu levy estämään loikkauksia, kun kuljimme kalojen ohi laukkuinemme.

Sen illan vietimme pienessä viihtyisässä huoneessamme, katsellen netflixiä sängyssä muhkeiden peittojen keskellä. Paikka oli täydellinen miljöö kodikkaaseen sateiseen iltaan.

Seuraavana päivänä meillä oli iltalento kotiin. Pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja hyppäsimme taas metroon. Ehdimme ennen lentokenttäjunan lähtöä tutustua Milanoon.

Milano oli arkkitehtuuriltaan massiivinen, mahtipontinen, ja toisaalta asujaimistoltaan hillitty ja asiallinen – verrattuna Etelä-Italiaan. Kaaoksen puute ei sopinut meille lainkaan ja olimme tyytyväisiä, ettemme olleet varanneet tänne pidempää aikaa.

Sen sijaan Milano on siisti, paikoin kiiltävä, hillitty ja tyylikäs. Ihmiset ovat tyylikkäitä. Huolitellut miehet hyvin istuvissa puvuissa ovat varmaankin matkalla tärkeisiin tapaamisiin. Kiiltävähiuksiset naiset tyylikkäissä villakangastakeissa eivät tiedä mitään talvesta, mutta ymmärtävät, miten kaupungille lähtiessä tulee pukeutua.

Keskustasta löytyy paljon nähtävää ja me tiukan aikataulumme puitteissa hoidimme nähtävyydet opastetun kävelykierroksen muodossa. Eloisa, iloinen opas esitteli meille upean Galleria Vittorio Emanuele II:n ja katedraalin. Katedraalia oli rakennettu melko kauan, itseasiassa niin kauan, että milanolaisten mielestä Sagrada Familia on rakennusaikataulultaan vasta ihan alkutekijöissä. Kirkko oli luonnollisesti massiivinen ja siihen kuuluu niin paljon patsaita, että osaa säilytettiin viereisessä museossa.

Yleisesti saimme Milanosta varsin loistokkaan, mutta vähän tylsän kuvan. Ei tarvetta palata tänne, upean kaoottiseen Etelä-Italiaan kyllä.