Must Travel

Hitaan matkailun lisäksi etenimme talven mittaan välillä myös nopeasti. Päätimme siirtyä suhteellisen reippaassa tahdissa Balatonilta Etelä-Ranskaan: käytimme matkaan noin viikon. Tämäkään ei muiden maata pitkin matkaavien mielestä varmaan ole kovin nopeaa, mutta meille se oli poimuajoa.

Siirryimme ensin Balatonilta Zagrebiin, jossa viivyimme kaksi yötä. Zagrebissa olimme käyneet ennenkin ja nyt se valikoitui kohteeksi lähinnä siksi, että löysimme upean asunnon vanhasta kaupungista vielä upeampaan hintaan. Yövyimme historiallisessa rakennuksessa aivan vanhan kaupungin ytimessä.

Zagrebin vanha kaupunki sijaitsee kahdella pitkän mallisella kukkulalla, joiden välissä kulkee kaksi samansuuntaista tietä — täynnä ravintoloita, baareja ja elämää. Me yövyimme toisella kukkuloista. Zagrebin modernimpi keskusta taas on tasainen, ruutukaavainen ja sisältää myös suuria puistoja.

Me nautimme aiemmalla matkallamme erityisesti katutaidekierroksesta, joka oli ehdottomasti yksi parhaista kokemistamme — pääsimme vierailemaan oppaamme omaan ateljeehen keskustan ulkopuolella ja kävimme koko pienellä kävelykierrosporukallamme vielä oluella jutellen Kroatiasta ja muista Euroopan maista, joista kävelyporukan jäsenet olivat kotoisin. Kuulimme ajatuksia Slovakian ja Tsekin erkaantumisesta ja eri kaupunkien katutaiteesta.

Lähetin nytkin tälle oppaallemme viestiä ja ehdotin, että kävisimme kahvilla tai oluella — hän vastasi olevansa vankilassa! Ajattelin heti, että hän on jäänyt kiinni laittoman graffitin maalaamisesta, mutta seuraava viesti selvensi: hän oli pitämässä vangeille taidetyöpajaa. Näiden kiireidensä vuoksi hän ei ehtinyt meitä tavata, mutta kertoi sen sijaan järjestämästään katutaidefestivaalista, jonka jäliltä löysimme teoksia Zagrebin kaduilta.

Tällä kertaa Zagrebissa keskityimme siis pitämään huoltotauon: söimme ja joimme hyvin, ja minä hoidin koiran käytännön asioita. Kiersin kaupungilla etsimässä eläintarvikeliikettä, josta saisin ostettua sopivaa koiranruokaa — nappuloita, joissa on riittävästi proteiinia, proteiininlähteenä kalaa (koska siitä hän tykkää), ja hiilarina mielellään perunaa. Tämä oli iso operaatio, joka tuotti askelmittariin 20 000 askelta, sillä koiranruokaliikkeet eivät olleetkaan siellä, missä niiden olisi hakukoneen mukaan pitänyt olla.

Lisäksi kävimme Mangon kanssa eläinlääkärissä tarkistamassa, onko rokotesuoja kunnossa Etelä-Eurooppaa varten. Suomen neloisrokotteen sijaan täällä suositeltiin 7:n taudin yhteisrokotetta, jonka toki otimme. Saimme mukaamme myös herkullisen naminappulan, joka ehkäisee sydänmatoja.

Kokemuksemme eläinlääkäreistä Euroopassa ovat kaikilla reisuillamme olleet ainoastaan positiivisia, eikä tämä Zagrebin eläinlääkäri tehnyt tähän poikkeusta. Saimme loistavaa, iloista palvelua ja neuvontaa, ja eläinlääkäri itse huikkasi vielä klinikan ovenraosta peräämme hyvää loppureissua ja kehotti tulemaan takaisin, jos käymme vielä Zagrebissa. Pieni yleinen tarkastus koiran korviin, hampaisiin ja keuhkojen ja sydämen kuuntelu, rokote, sydänmatolääkitys, näiden merkitseminen koiran passiin ja neuvonta jatkotoimenpiteistä matkan mittaan maksoi yhteensä neljäkymmentäkaksi euroa. Kaupan päälle saimme koko klinikan henkilökunnan ihailun ja rapsutukset koiralle.

Zagrebista ajoimme rannalle Rijekaan. Täällä viivyimme neljä yötä asunnossa, jonka sijainti osoittautui haasteelliseksi: olimme kaupungin yläpuolella jyrkällä mäellä, joka teki parkkeeraamisesta kiinnostavaa, ja vähensi visiittejämme keskustaan. Rijeka oli hauska pieni rantakaupunki, mutta tämä lyhyt piipahdus riitti sen tutkimiseen mainiosti. Jos olisimme viipyneet pidempään, olisimme alkaneet varmasti tehdä retkiä lähikaupunkeihin tai rannikon saarille.

Rijekan jälkeen oli luvassa koko reissun nopein siirtymämme Pohjois-Italian ja Nizzan seudun läpi. Olimme aiempana talvena lähes kuukauden Italiassa, joten päätimme skipata sen tällä kertaa melkein kokonaan — sitä paitsi pidämme rosoisen persoonallisesta eteläisestä Italiasta paljon sivistynyttä (ja kallista) pohjoista enemmän.

Niinpä puolitimme matkan Kroatiasta Ranskaan viipymällä yhden yön Garda-järvellä pienessä aamiaismajoituksessa. Saavuimme illalla vähän ennen auringonlaskua: juuri sopivasti, ettei majoitusliikettä ja parkkipaikkaa tarvinnut etsiä pimeässä. Tämä on meillä yleensä tavoitteena, kun mietimme siirtymien ajankohtia. Miksi etsiä uutta paikkaa pimeässä, kun se on ihan riittävän hankalaa usein valoisassakin?

Hyödynsimme heti sopivan ajoituksemme, sen, että olimme Italiassa, sekä lähestyvän auringonlaskun ja suuntasimme etsimään rantabaaria. Sen löydettyämme tilasimme aperitivot eli campari spritzit, joiden kaveriksi meille tuotiin odotetusti sipsejä ja pähkinöitä.

Olimme tehneet pöytävarauksen ravintolaan, mutta aperitivot nautittuamme huomasimme jälleen kerran haasteen, joka tulee aina vastaan Italiassa: auringon laskettua illallisvaraukseemme oli edelleen puolitoista tuntia aikaa. Meidän oli etsittävä toinen aperitivoja tarjoileva baari. Teimme sen ja ehdimme juoda vielä kahdet spritzit ennen kuin illallisravintolamme aukesi.

Siinä vaiheessa kun pääsimme ravintolaan, olimme myös molemmat syöneet jo niin paljon aperitivonaposteltavia, ettei kummallakaan ollut enää kummoinenkaan nälkä. Itseasiassa olisimme olleet valmiita jo painumaan pehkuihin pitkän päivän jälkeen.

Majapaikkamme oli kelvollinen yhdeksi yöksi, mutta olimme aamulla molemmat tyytyväisiä, ettemme viipyneet pidempään. Pienessä majatalossa oli neljä tai viisi erittäin huonosti äänieristettyä huonetta — ja kuulosti, että jokaisessa niistä oli koira, joissain ehkä jopa kaksi. Meidän koiramme ei arvostanut sitä, että hänen väliaikaisessa kodissaan oli muitakin asukkaita ja ilmaisi mielipiteensä välillä äänekkäästi, kun joku kehtasi esimerkiksi kulkea käytävällä. Lisäksi joku majoittuja saapui paikalle noin kahdelta yöllä ja siihen oli talon jokaisella koiralla sanasensa sanottavana.

Aamulla saimme kostomme pakatessamme kimpsumme ja kampsumme auringonnousun aikaan ja herättäessämme koko sirkuksen, kun poistuimme aamiaiselle. Aamupalaa meille laittoi alakerrassa omassa keittiössään emäntämme — keski-ikäinen nainen, joka kroissanttien paiston lomassa katseli aamu-tv:tä viereisessä huoneessa. Aamiainen oli yksinkertainen, mutta ajoi asiansa, ja me lähdimme jatkamaan matkaa.

Seuraava kohteemme oli Puget-Sur-Argens eteläisen Ranskan Välimeren rannikolla. Emme olleet koskaan kuulleetkaan koko paikasta, mutta jälleen kerran pääsimme tutustumaan uppo-outoon paikkakuntaan edullisen majoituksen vuoksi. Täällä oli ajatuksena levätä tämän meille epätyypillisen nopean siirtymän jälkeen viikko rauhallisessa pikkupaikassa. Majoitus osoittautui pieneksi, mutta viihtyisäksi pohjakerroksen asunnoksi pikkukaupungin laidalla. Meillä oli pieni oma terassi, mistä olimme iloisia, sillä kesäisen lämpimät säät tekivät vielä odottamattoman paluun, vaikka elettiin jo marraskuun loppupuolta.

Puget-Sur-Argensissa viettämämme viikon aikana teimme retkiä rannikon kohteisiin, kuten Cannesiin ja Saint Tropeziin. Totesimme kuitenkin, että oikeastaan tällaiset rikkaiden suosimat luksuskohteet eivät ole meitä varten. Meitä puhuttelee enemmän siloittelemattomuus, paikalliset elämykset ja kuppilat, joissa kylän miehet istuvat päivästä toiseen vaihtamassa kuulumisia odotellessaan illallisen maagista valmistumista kotikeittiössä. Puget-Sur-Argensissa laitoimme ruokaa, nautimme säästä, minä tein töitä, maistelimme paikallisia viinejä, ja tietenkin myös vähän pastista.

Täällä ollessamme tuli eteen myös Beaujolais Nouveau -päivä eli päivä, jolloin kyseisen alueen viinintuottajat julkaisevat erikoiset uuden sadon viininsä. Kävimme lounaalla paikallisessa ravintolassa, jossa olikin juhlapäivän tarjous: lounasannos ja lasi uutta viiniä yhteishintaan 15 euroa.

Nopean siirtymämme ansiosta huomasimme seuraavan asian: oluen hinta laskee Suomesta etelään siirryttäessä Kroatiaan asti. Jos siitä lähtee etenemään meidän tapaamme länteen, alkaa tuopin hinta taas nousta. Jos siis aiot valita lomakohteen sen perusteella, että haluat juoda halpaa olutta auringossa turkoosia merta katsellen, Kroatia on oikea valinta. Viinilasin hinta sen sijaan sen kuin jatkoi laskuaan mitä pidemmälle matkamme eteni.

Puget-Sur-Argensin jälkeen vietimme vielä muutaman yön Agdessa, pesunkestävässä Välimeren lomakylässä, ennen kuin suuntasimme Toulouseen.

Agde koostui pienestä keskustasta ja sen ympärille levittäytyvistä hotelli- ja loma-asuntoalueista. Me olimme vuokranneet pienen studion läheltä rantaa. Tämä oli sesongin ulkopuolella erittäin edullista ja tuntui, että meillä oli lähestulkoon koko Agde omassa käytössämme. Paikassa oli erikoinen tunnelma: korkeissa tornitaloissa asui vain kourallinen väkeä nyt marraskuun lopulla, valtava hiekkaranta oli lähes tyhjillään muutamia lenkkeilijöitä ja koiran ulkoiluttajia lukuun ottamatta. Minä ja Mango otimme tästä kaiken irti: lenkkeilimme hiekalla aamuisin, keskellä päivää ja vielä viimeisenä illalla.