Must Travel

Lensimme tammikuussa kahdeksi viikoksi Marokkoon etsimään vähän lämpöä ja aurinkoa. Valinta oli selvästi oikea: heti lentokentällä vastaan tuli lämmin sää ja palmut. Saavuimme Marrakeshiin, jossa viivyimme vain pari yötä. Sen jälkeen aioimme lähteä kiertämään maata junilla ja busseilla.

Matkamme eteni Marrakeshista ensin Casablancaan. Tämän etapin taitoimme junalla. Juna oli melko vanha siihen nähden, että olin etukäteen lukenut Marokon pääradan ja sillä liikennöivien junien olevan vain muutamia vuosia vanhoja. Olimme ottaneet liput ensimmäiseen luokkaan, jossa piti olla wifi, voidaksemme tehdä matkalla vähän töitä. No, arvaatte varmaan, wifistä ei ollut tietoakaan.

Tällä kertaa, kun matka suuntautui Euroopan ulkopuolelle, meidän piti selvitellä vähän tarkemmin tietoliikenneyhteyksiä. Alkuun ajatuksemme oli pärjätä majapaikkojen ja junien (haha) wifeillä, sekä valmiiksi ladatuilla kartoilla. Tarkasteltuamme yhteysympäristöä pari päivää, päädyimme kuitenkin ottamaan toiselle meistä e-simin Airalolta. Sillä sai käyttää mobiiliverkkoa rajattomasti 10 päivän ajan ja se kustansi noin 35 euroa. Näin saimme puuhattua jotain hyödyllistä myös junassa, vaikka wifiä ei ollutkaan.

Casablancasta jatkoimme matkaa busseilla. Casablancasta kulkee suosittu bussireitti useita kertoja päivässä useiden pysähdysten kautta aina rantakohde Agadiriin asti. Me hyödynsimme tätä reittiä rannikkoa pitkin etelään: Casablancasta El Jadidaan, sieltä Safiin ja vielä Essaouiraan.

Bussit olivat siistejä, ilmastoituja ja mukavia. Matkanteko sujui siis mukavasti. Myös lippujen ostaminen oli huomattavan helppoa: ne sai ostettua aina bussiyhtiön tiskiltä asemalta. Bussiliput maksoivat 7-15 euroa näillä parin kolmen tunnin matkoilla, ja bussin ruumaan laitettavasta matkalaukusta maksettiin vielä oma pieni summansa, noin 50 senttiä.

Saapuminen Marrakeshiin

Yövyimme Marrakeshin vanhassa kaupungissa. Etukäteen tilaamamme lentokenttätaksi ei päässyt ihan perille asti, sillä hotellimme sijaitsi kapealla kujalla vanhan kaupungin sydämessä. Tiedän, on vähän tylsää kulkea taksilla, varsinkin etukäteen tilatulla, koska paikallisbussilla pääsisi varmaan myös liikkumaan. Nyt olimme kuitenkin panostaneet helppouteen ja täytyy myöntää, että taksilla liikkuminen helpotti ensimmäistä siirtymäämme Marokossa. Ja pääsimme myöhemmin kokeilemaan myös bussia, joten emme jääneet kovasti paitsi.

Olimme kuvitelleet hotellimme olevan ihan tavallinen, jännityksetön noin kolmen tähden hotelli, mutta iloiseksi yllätykseksemme se osoittautuikin pieneksi riadiksi. Kun seikkailimme sitä kohti kapeilla kiemurtelevilla kujilla ja viimein löysimme oikean oven, tuntui vähän hassulta, että olimme edes ajatelleet Marrakeshin vanhasta kaupungista löytyvän Best Westernin tai Ibiksen.

Arkkitehtuurista ja maantieteestä

Riad tarkoittaa puutarhaa ja käytännössä tällaisessa majapaikassa huoneet ovat puutarhamaisen sisäpihan ympärillä kahdessa tai kolmessa kerroksessa. Tämä on tyypillistä arkkitehtuuria marokkolaisessa vanhassa kaupungissa eli medinassa. Talot on rakennettu niin, että kadulle näkyy ainoastaan ovi: ei yhtäkään parvekkeita, eikä juurikaan edes ikkunoita kadulle päin. Talon sisältä löytyy kuitenkin piilotettu keidas: vehreä sisäpiha, jonka katto on avoin ja jonka keskellä on usein pieni suihkulähde tai allas. Huoneet avautuvat suoraan pihalle.

Tämä tapa rakentaa tarjoaa Marokon sisämaan kuumassa kesässä viileän keitaan korkeiden seinien varjossa. Se päästää taloon luonnonvaloa ja kesäisin viileän yöilman. Lisäksi se varmistaa yksityisyyden: muslimikulttuurissa perheen naiset saivat, ja saavat edelleen vanhan kaupungin kujilla, perinteisen arkkitehtuurin ansiosta elää ja puuhailla rauhassa talon sisällä, huolehtimatta ulkopuolisten katseista.

Riadin ovi on perinteisesti kaksiosainen. Suuri ovi mahdollisti tavaran tuomisen sisään kärryillä, joskus aasin tai hevosen vetämänä. Isommasta ovesta aukeaa pienempi ovi ihmisten kulkua varten. Sekä isossa että pienessä ovessa oli oma kolkutin: isomman oven kolkutinta käyttivät vieraat, pienemmän tutut. Näin sisällä olijat – etenkin naiset – tiesivät jo kolkuttimen äänestä, kuka tai millaisella asialla oveen kolkutettiin.

Kuumuudelta suojaava arkkitehtuuri on tärkeää Marokon sisämaassa. Vaikka rannikko on suhteellisen lähellä (3 tunnin bussimatka Marrakeshista), on sisämaassa ankara mannerilmasto. Talvet ovat viileitä: Saharan autiomaassa talviöisin on usein pakkasta ja Atlas-vuorten länsipuolellakin, esimerkiksi Marrakeshissa yöt ovat kylmiä. Aamiaiselle lähtiessämme saimme pukea päälle kaikki lämpimät vaatteet, jotka meillä oli mukanamme. Kesällä taas on tukahduttavan kuuma ja päivälämpötilat voivat nousta jopa neljäänkymmeneen asteeseen. Silloin suojaisat Riadit tarjoavat puutarhoineen viileitä, varjoisia keitaita paahtavassa kaupungissa.

Marokon väestöstä 80% asuu tällä hetkellä meren rannalla Casablancassa, Agadirissa, Rabatissa ja muissa rantakaupungeissa, joissa on talvisin lämpimämpää ja kesäisin viileämpää kuin sisämaassa. Tilanne oli kuitenkin päinvastainen aina ranskalaisten saapumiseen asti 1900-luvun alussa. Kun Marokosta tuli 1912 Ranskan protektoraatti, sisämaan Marrakesh ja Fes olivat keskeisiä kauppapaikkoja ja maan tärkeimpiä asutuskeskuksia. Ranskan protektoraatin aikana ranskalaiset kuitenkin kehittivät rannikon kaupunkeja ja Casablancan keskustassa voikin edelleen nähdä Pariisistakin tuttuja puistoja ja puistokatuja sekä art deco -arkkitehtuuria. Nyt väestä 80% astuu rannikolla – mielestäni viisas kehityssuunta, sillä sisämaan sää on ankara niin talvella kuin kesälläkin.

Medinasta

Marrakeshin vanhan kaupungin sokkeloisilla kujilla kulkiessamme huomasimme pian, ettei medinassa tosiaan muunlaisia hotelleja tainnut ollakaan kuin riadeja. Siksi alkuperäinen ajatukseni Best Western -tyyppisestä majapaikasta alkoi heti medinaan saavuttuamme tuntua absurdilta. Pienten kiemurtelevien kujien varrella jokaisesta avoimesta oviaukosta pilkisti pieni puutarha ja sen ympärillä huoneiden ovia ja ikkunoita. Jotkut olivat yksinkertaisia ja koruttomia, toisista oviaukoista taas näki nopean vilauksen runsaasta puutarhasta, koristeellisista huoneiden ikkunoista ja tyylikkäästi pukeutuneesta henkilökunnasta. Kadulle päin jokainen riad näytti samalta, mutta sisältä saattoi löytyä joko vaatimaton hostelli tai viiden tähden hotelli, spa ja ravintola.

Edullisimmissa riadeissa on jaetut kylpyhuoneet, mutta meidänkin budjetillamme saimme helposti pienen kahden hengen huoneen omalla kylpyhuoneella. Maksoimme huoneestamme alle 40 euroa yöltä ja aamiaisen olisi saanut kolmella eurolla. Halusimme kuitenkin testata kaupungin aamiaispaikkoja ja saimmekin lähes samalla hinnalla hyviä aamiaisia myös riadin ulkopuolella.

Marrakeshin vanha kaupunki on suuri sokkelo, joka on rakentunut yhden valtavan aukion ympärille. Tämä johtuu kaupungin historiasta: vaeltavat kauppakaravaanit pysähtyivät tänne käymään kauppaa ja koko kaupunki eli kaupasta. Kun kauppiaat pysähtyivät myymään ja ostamaan suurella keskusaukiolla, marrakeshilaiset majoittivat ja ruokkivat heidät, ja huolehtivat vankkureita vetäneistä aaseista ja hevosista.

Tänä päivänä taas kaupunki saa tulonsa turismista – eli oikeastaan ei mitään uutta auringon alla. Marrakeshilaiset ruokkivat, majoittavat ja viihdyttävät nyt turisteja.

Marrakeshin pääaukiolta löytää tänä päivänä erityisesti grillattua ruokaa ja tuoreita hedelmiä, joista myyjät puristavat myös tuoremehua. Pääaukiolta kaduille ja kujille poiketessaan löytää kiemurtelevien katettujen kauppakatujen sokkelon, jossa kukin katu on keskittynyt eri kauppatavaraan: maustetorilta löydät värikkäiksi pyramideiksi aseteltuja jauhettuja mausteita: kurkumaa, paprikaa, jeeraa… sekä eri tavoin maustettuja oliiveja, maustetahnoja ja säilöttyjä sitruunoita. Seuraavalla kadulla kojut pursuilevat nahkatavaraa: kenkiä, laukkuja ja vöitä useissa eri väreissä.

Jokaisesta kadunkulmasta löytää pienen pöydän, josta yksinäinen myyjä tarjoilee pieniä violetteja hedelmiä: ne ovat kaktusviikunoita. Myyjä avaa ja kuorii hedelmän nopealla taidokkaalla veitsenliikkeellä paljastaen punaisen hedelmälihan, jonka tarjoaa ostajalle hammastikkuun seivästtettynä. Hedelmän maku on mieto, mutta tämä on varmasti oiva välipala kuumana kesäpäivänä medinaa kierrellessä.

Käsityöläisyydestä

Kaupungissa on myös valtava määrä käsityöläisiä. Marrakesh on erityisen tunnettu nahkatuotteistaan, kuten kengistä ja laukuista. Lisäksi käsityöläiset valmistavat vaatteita ja mattoja, hopeisia ja messinkisiä koruja, keramiikkaa ja puuesineitä tuoksuvasta tummasta thuja-puusta.

Eri kaupunkien käsityöläiset ovat Marokossa keskittyneet omille erikoisaloilleen: siinä missä Marrakesh on tunnettu nahkatuotteistaan, Safi on kuuluista keramiikastaan ja Essaouira puuesineistä.

Marrakeshissa shoppaileva voi olla vakuuttunut siitä, että käsin tehdyiltä vaikuttavat metalliset, nahkaiset ja puiset esineet todella ovat käsityötä. Samoin matot ja vaatteet ovat paikallisten valmistamia. Sen sijaan pienet matkamuistot, kuten magneetit tai avaimenperät ovat tuontitavaraa.

Katettujen kauppakujien läpi käveltyään päätyy torin takahuoneisiin. Täällä näkee käsityöläisiä pienissä työpajoissaan työstämässä puuta, nahkaa ja metalleja. Työpajat ovat kuin kadulle avoimia pieniä varastoja tai autotalleja, ja niiden vieressä kadulla voi nähdä kasoja eri värisiksi värjättyä ylijäämänahkaa, valmiita ja keskeneräisiä tuotteita tai työkaluja. Osa käsityöläisistä keskittyy niin intensiivisesti työhönsä, ettei huomaakaan ohi kulkevia ja sisään kurkistelevia turisteja, osa taas tervehtii hymyillen. Kiinnostunut voi myös pysähtyä juttelemaan käsityöläisten kanssa, jotka mielellään esittelevät töitään ja kertovat ammatistaan – ainakin jos kyselijä puhuu ranskaa tai arabiaa. Jos keskeytät ammattilaisen työn kysymyksilläsi, on kohteliasta myös ostaa häneltä jotain.

Käsityöperinne on Marokossa tärkeä osa kulttuuria ja marokkolaiset ovat taidoistaan ylpeitä. Perinteinen käsityötaito näkyy kaikkialla maassa, myös arkkitehtuurissa. Marrakeshissa hyvä esimerkki marokkolaisesta paneutumisesta ja yksityiskohtaisesta työstä on vanha koraanikoulu, Ben Youssef Madrasa. Koraanikoulu on rakennettu 1300-luvulla ja oli toiminnassa 1950-luvulle asti. Nyt koulu on kunnostettu pieteetillä museoksi ja turistit pääsevät ihailemaan monimutkaisia kipsi- ja puuyksityiskohtia.

Modernimpi ja ehkä vieläkin vaikuttavampi esimerkki marokkolaisesta käsityöperinteestä löytyy Casablancasta. Vuonna 1992 valmistunut Hassan II:n moskeija oli valmistuessaan maailman suurin. Massiivisen moskeijan koristeita oli valmistamassa jopa 10 000 käsityöläistä. Moskeijan yhteydessä toimii myös koulu, jossa perinteisiä käsityötaitoja opetetaan uusille sukupolville. Turistina moskeijaan pääsee sisälle opastetulla kierroksella – tämä on koko Marokon ainoa moskeija, jossa myös ei-muslimit voivat vierailla – ja samalla lipulla voi tutustua museoon, jossa erilaisia moskeijassa käytettyjä koristemenetelmiä esitellään.

Hammameista

Marrakeshin kaduilla näkee usein miehiä ja naisia käsivarrellaan sanko tai kori, jossa on pyyhe, vaihtovaatteet ja valikoima tuoksuvia saippuoita ja öljyjä. He ovat matkalla hammamiin.

Hammam on tärkeä osa marokkolaista kulttuuria. Hammam-kylpylä on Marokossa hiukan erilainen kokonaisuus kuin esimerkiksi Turkissa, jossa myös kylvetään höyryisissä hammameissa. Marokkolainen hammam on rakennettu roomalaisen kylpylän mallin mukaan – roomalaiset valloittivat viimeisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua Marokon pohjoisosia ja jättivät jälkeensä joitain amfiteattereita, sekä kylpyläkulttuurin.

Marokkolaisessa hammamissa on kolme tai neljä huonetta, joissa on eri lämpötila. Ensimmäisenä on kuuma kuiva huone, jossa hikoillaan kuin löylyttömässä saunassa. Sitten on vuorossa kuuma höyryhuone, kuin höyrysauna. Tämän jälkeen tulee peseytymishuone, jossa varsinainen kylpeminen eli peseytyminen tapahtuu. Marokkolaisessa hammamissa ei ole altaita, joissa kylvetään, vaan ne ovat enemmänkin kuin höyrysaunan ja kylpyhuoneen yhdistelmiä, joissa suoritetaan erilaisia peseytymisrituaaleja.

Peseytymishuoneessa ihoa voidaan kuoria marokkolaisella mustalla saippualla ja kosteuttaa tuoksuvalla arganöljyllä. Arganöljy puristetaan perinteisin menetelmin arganpuun siemenistä ja Marokko on ainoita paikkoja maailmassa, jotka tätä aitoa arganöljyä tuottavat – monet kosmetiikkatuotteet, joita mainostetaan arganöljyllä eivät todennäköisesti sisällä aitoa tavaraa, sillä aito arganöljy on hyvin kallista ja sen saatavuus suhteellisen huono.

Peseytymistilan jälkeen hammamissa on usein vielä rentoutumishuone, jossa voi nauttia maukasta marokkolaista minttuteetä ja levätä. Hienoimmissa hammameissa peseytymistä ei tarvitse tehdä itse, eikä mukanaan tarvitse tuoda jokaista pesuainetta: erilaisia tuotteita, hoitoja, kuorintoja ja hierontoja voi ostaa hammamin henkilökunnalta.

Perinteisesti jokaisessa marokkolaisen vanhan kaupungin kaupunginosassa on hammam, joka on usein sijoitettu lähelle moskeijaa – muslimit pesevät ennen rukoilua jalkansa, kätensä ja kasvonsa, joka onnistuu myös moskeijan omissa peseytymistiloissa, mutta erityisesti perjantaisin moni käy mielellään perusteellisemmassa kylvyssä hammamissa ennen rukoushetkeä ja koko perheen kuskusateriaa.

Perinteisimmät hammamit ovat edelleen puulämmitteisiä ja jos pidät silmäsi auki, tunnistat kaupungilla helposti hammamin takakujan: se on täytetty polttopuupinoilla. Yleensä hamman lämpenee käppyräisillä oliivipuun oksilla ja juurilla. Jos seuraat kujaa, vastaan tulee valtava uuni ja uuninpolttaja – uunissa palaa tuli jatkuvasti ja jonkun on päivystettävä lisäten puuta tarvittaessa. Uunin vartijalla on Marrakeshissa myös toinen tehtävä: vahtia tangia-ruukkuja. Tämä on Marrakeshin erikoisuus: saviruukuissa hammamin uunin lämmössä pitkään haudutettava lihapata. Kaupunkilaiset voivat tuoda oman ruukkunsa kypsymään hitaasti ja pitkään hammamin uunin lämmössä ja hakea sen pois ruoka-aikaan.

Ruuasta ja illallisista

Marokkolainen illallinen tarjoaa mausteita sekä yleensä paljon kasviksia. Tajinesta voi löytyä perunaa ja porkkanaa, kesäkurpitsaa, kikherneitä, tomaatteja sekä kanaa tai lihaa. Rannikolla tajinessa haudutetaan myös kalaa ja lähes jokaisesta ravintolasta saa myös tomaattikastikkeesta kypsennettyjä maukkaita sardiinipullia.

Marokon ruokakulttuuri tarjoaa maisteltavaksi mausteiden ilotulituksen – soukin maustekauppiaiden värikkäistä tuotteista voi saada osviittaa siitä, miten paikallista ruokaa maustetaan. Kotiin palattua huomasimme, että kaikki matkatavarat tuoksuivat jeeralta, kurkumalta, kanelilta ja neilikalta, vaikka emme olleet itse edes kokanneet matkallamme mausteista marokkolaista ruokaa. Mausteiden tuoku on Marokossa läsnä kaikkialla.

Marokkolaisen ruokakulttuurin kuuluisimmat ruokalajit ovat tajine-saviastiassa haudutetut liha- ja kasvisruuat sekä perinteinen perjantairuoka kuskus. Muslimeille perjantai on pyhäpäivä ja silloin marokkolaiset käyvät perinteisesti hammamissa ja moskeijassa, minkä jälkeen koko perhe kerääntyy valtavan kuskusaterian ääreen.

Marokkolaisperheistä miehet rukoilevat useammin moskeijassa, naisten viettäessä rukoushetket tyypillisemmin kotona. Moskeijassa on vanhanajan kirkkojen tapaan naisille oma alueensa parvella, kun miehet taas rukoilevat permannolla. Parvipaikkoja on permantopaikkoja vähemmän – eräs oppaamme selitti sympaattisesti, että naisille koti on pyhä ja siksi naiset voivat rukoilla moskeijan lisäksi myös kotona, kun miesten taas on tultava moskeijaan rukoilemaan. Toki jako kertoo myös perinteisestä työnjaosta, jossa mies käy töissä kodin ulkopuolella naisten jäädessä kotiin huolehtimaan kodinhoidosta, ruuanlaitosta ja lapsista. Kuka laittaisi kuskusin valmistumaan ennen perjantain rukoushetkeä, jos ei nainen, joka rukoilee oman kotinsa rauhassa?

Viiniä tai olutta ei tavanomaisesta marokkolaisesta ravintolasta yleensä saa, sillä paikalliset muslimit eivät pahemmin alkoholia käytä. Jos haluaa kuitenkin nauttia vaikkapa jälkiruuaksi koktailin, kannattaa suunnata jokaisesta isommasta kaupungista löytyviin kattoterassibaareihin. Nämä viihtyisät keitaat vaativat vähän portaiden kipuamista, mutta tarjoavat viihtyisän miljöön, upeat maisemat kaupungin kattojen yli, ja lähinnä länsimaisia turisteja varten valikoituja oluita, viinejä ja drinkkejä.

Oluen janoon tai pastislasillista varten löysimme Marokosta toisenkin vaihtoehdon. Paikallisetkin selvästi haluavat joskus siemailla oluen jos toisenkin, mutta he eivät kipua kattoterasseille, joilla drinkit ovat varsin hintavia, vaan suuntaavat ennemmin hämyiseen kellaripubiin. Näitä viileitä ja vähän salamyhkäisiä paikkoja löytyi jokaisesta kaupungista, kuten kattoterassejakin.

Kellaripubien tunnelma vaihteli luolamaisesta sivukujan pubista eloisaan kuppilaan. El Jadidassa meille tarjoili olutta pienissä pulloissa rempseä naistarjoilija, joka muiden baaritiskillä istuvien mukaan puhui vain arabiaa (ei siis lainkaan ranskaa, vaikka yleensä marokkolaiset puhuvat sujuvasti molempia). Hän tarjoili vähän liiankin innokkaasti: kun ensimmäiset pienet olutpullomme olivat tyhjät, ilmestyi eteemme saman tien toiset ja vielä kolmannetkin. Essaouirassa taas kellaripubia ei oltu merkitty ulkopuolelta mitenkään ja kassa oli peltipurkki sivupöydällä. Kun kysyimme baarimikolta lähintä rahanvaihtopistettä, hän kaiveli peltipurkkia ja vaihtoi mielellään 50 euroamme 500 dirhamiksi sen enempää kyselemättä tai kirjanpidosta huolehtimatta.

Paimentolaisista

Iltapalaksi voi napata vielä soukin maustekauppiaalta mukaan hotellille purkillisen sitruunaisella ja tulisella harissalla maustettuja oliiveja. Kauppiailta saa myös kuuluisia marokkolaisia säilöttyjä sitruunoita. Tämä suolaisen kirpeä herkku maustaa monia marokkolaisia ruokia ja myös harissatahnaa.

Marrakeshissa, kun palailee hotellille illalliselta kannattaa jäädä tarkastamaan, millainen meno on suurella aukiolla. Tänne nimittäin kerääntyy illan pimentyessä katuartisteja, jotka soittavat perinteistä berberimusiikkia. Paikalliset ja turistit kerääntyvät piireihin maahan levitettyillä matoille istuen esiintyvien muusikoiden ympärille. Muusikkoryhmät ovat lähellä toisiaan aukion yhdellä laidalla ja heitä on kymmeniä. Koko aukio tuntuu täyttyvän rummutuksen, peltikastanjettien ja perinteisten puhallin- ja jousisoitinten synnyttämästä rytmikkäästä kakofoniasta.

Berberit ovat paimentolaiskansa, joka on asuttanut Pohjois-Afrikkaa vuosituhansien ajan. Berberien historia ulottuu kivikautisiin heimoyhteisöihin asti ja marokkolaisten mukaan berberit ovat yksi maailman vanhimmista alkuperäiskansoista. Tänä päivänä noin kolmannes marokkolaisista on berbereitä ja berberin kieli on yksi Marokon virallisista kielistä ranskan ja arabian ohella. Berberin kieli on kulkenut suullisena kansanperintönä sukupolvelta toiselle ja sille piti keksiä lähes tyhjästä kirjoitusasu, kun se sai virallisen kielen aseman. Nyt maan virastojen ja muiden julkisten rakennusten fasadeissa voi nähdä viraston nimen arabiaksi, ranskaksi sekä erikoisilla berberikirjaimilla, jotka voisivat olla peräisin George Lucasin tai Frank Herbertin mielikuvituksesta.

Marokon kaupunkien soukeista löytyvät matot ja korut edustavat berberien käsityöperinnettä. Myös marokkolaiset kuuluisimmat ruokalajit, kuskus, tajine, pastilla (lihapiiras) sekä tyypilliset marokkolaiset pyöreät leivät, joita tarjoillaan kaikilla aterioilla aamiaisesta illalliseen, ovat peräisin berberien ruokakulttuurista.

Berberien Pohjois-Afrikka on vuosisatojen mittaan saanut ottaa vastaan lukuisia valloittajia roomalaisista ottomaaneihin, espanjalaisiin ja ranskalaisiin, mutta paimentolaisina berberit eivät ole koskaan paljoa välittäneet rajoista tai hallitsijoista. Vaikeakulkuisilla vuoristo- ja aavikkoseuduilla berberit pysyivät poissa ulkopaikkakuntalaisten tieltä, omissa tiiviissä heimoyhteistöissään ja välttivät ylimääräistä kontaktia valloittajien kanssa. Näin berberit ovat säilyttäneet paljon perinteitään ja kulttuuriaan näihin päiviin asti ja berberikulttuuri näkyy vahvasti Marokossa niin katukuvassa, ruuassa kuin musiikissakin.

Casablancasta ja Marokon rantakohteista

Casablancasta monet siellä käyneet sanoivat sen olevan tylsä. Toki jos odottaa päätyvänsä Casablanca-elokuvan maisemiin, voi pettyä, sillä sitä Casablancaa ei ole oikeasti olemassakaan – koko elokuva on kuvattu Hollywoodiin rakennetuissa kulisseissa.

Todellisuudessa Casablansa on 5 miljoonan asukkaan vilkas ja monipuolinen suurkaupunki. Alunperin paikalla on sijainnut pieni berberikylä Anfa, joka kuitenkin tuhoutui maanjäristyksessä lähes täysin vuonna 1755. Sen jälkeen kaupunki sai uuden nimen ”ad-Dār al-Bayḍā”, joka tarkoitti valkoista taloa, sillä paikalliset ajattelivat saman nimen käyttämisen tuovan kaupungille jatkossakin huonoa onnea. Portugalilaiset kutsuivat kaupunkia omalla kielellään samalla nimellä: Casa Branca. Ranskalaiset jatkoivat siitä protektoraatin aikana ja kaupungista tuli Casablanca.

Tänä päivänä Casablanca on Marokon liike- ja talouselämän keskus ja väkiluvultaan jopa suurempi kuin pääkaupunki Rabat. Kaupunki kasvoi ranskalaisten vaikutuksesta nopeasti 1900-luvun alkupuolella. Ranskalaiset arkkitehdit ottivat mallia Pariisin art decosta ja leveistä puistokaduista suunnitellessaan ”uutta kaupunkia” pienen vanhan medinan ympärille. Ehkä Casablanca tuottaa pettymyksen matkailijoille juuri siksi, että se näyttää ja tuntuu hyvin uudelta ja eurooppalaiselta verrattuna perinteikäämpiin Marrakeshiin ja Fesiin.

Casablancassa on joitain kiinnostavia nähtävyyksiä, joista me otimme haltuun kaksi. Kävimme illallisella Rick’s Cafessa (jonka eräs amerikkalainen nainen on kaupunkiin perustanut ja joka on sisustettu muistuttamaan tarkasti Casablanca-elokuvan kohtaamispaikkaa), ja tutustuimme suureen Hassan II:n moskeijaan.

Casablancasta suuntasimme pienempiin rantakaupunkeihin, joista ensimmäisenä oli vuorossa El Jadida. Tämä kohde jäi lopulta suosikiksemme: pienehkössä rantakaupungissa oli äärimmäisen paikallinen ja ystävällinen tunnelma. Meitä neuvottiin ja opastettiin heti kun hyppäsimme ulos bussista kaoottisella, ränsistyneellä asemalla ja osoitettiin oikea suunta kohti keskustaa.

El Jadida, kuten moni muukin Marokon rantakapungeista on rakentunut vanhan portugalilaisen linnoituksen ympärille. Portugalilaiset laajensivat imperiumiaan Marokon rannikolle 1400-luvulla ja siltä ajalta on jäljellä linnoituksia pitkin rannikkoa.

El Jadidasta jatkoimme matkaa Safiin, jossa suurimman vaikutuksen meihin teki oma pieni pihapiirimme: asuimme katutason Airbnb:ssä, jonka ovi avautui suoraan pienelle aukiolle. Aukiolla oli aina elämää, milloin naapuritalojen papat istuskelivat auringossa, milloin taas lapsiporukka pelasi palloa tai muita pihapelejä. Me nostimme illalla tuolit talon eteen ja nautimme tunnelmasta viinilasillisten kera.

Viimeinen kohteemme Essaouira oli ehkä turistisin paikoista, joissa vietimme aikaa. Viehättävässä pikkukaupungissa oli suuri vanha kaupunki, josta erottui selvästi turistien suosima osa, jossa oli ravintoloita, kattoterassibaareja ja matkamuistomyyjiä. Toisaalta vanhan kaupungin toisessa päässä oli paikallisempi asuinalue, jonka kauppakaduilta sai ostettua kaikkea merenelävistä oliiveihin, mausteisiin ja eläviin kanoihin.

Essaouirasta palasimme bussilla takaisin Marrakeshiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun bussi oli täynnä – onneksi olimme taas ostaneet liput jo edellisenä päivänä. Pari viime hetkellä paikalle tullutta turistia joutuivat jäämään odottamaan seuraavaa bussivuoroa.

Viimeisen yömme vietimme taas Marrakeshin vanhassa kaupungissa nauttien vielä viimeisestä kurkistuksesta vilkkaaseen soukiin ja eloisalle suurelle aukiolle. Marokko oli kokonaisuudessaan oiva kohde pienelle pakomatkalle talven keskellä. Palaamme tänne vielä uudestaankin!