Must Travel

Deltan suunnitelma meillä oli hiukan hämärän peitossa ihan loppumetreille asti. Päädyimme kuitenkin varaamaan majapaikan Can Thosta, Deltan isoimmasta kaupungista kahdeksi yöksi. Löysimme myös hyviä arvosteluja saaneen veneretkiä järjestävän firman, Mekong Experiencen. Saavuimme Can Thohon 23.12., joten varasimme retken kelluville toreille ja kalastusretken jouluaatolle.

Aattoaamuna kello herätti klo 4.30 ja tapasimme oppaamme Dannyn hotellin aulassa viideltä. Hän oli kolmekymppinen vietnamilainen, opiskellut ensin taloustiedettä ja tehnyt toimistotöitä, mutta harjoitteli nyt englanninkieltään toimimalla oppaana ja suunnitteli muuttoa Australiaan vaimonsa kanssa.

Danny vei meidät satamaan, jossa pyörikin jo monta turistiryhmää valmiina nousemaan isoihin veneisiin, jotka veisivät heidät kelluville toreille. Olin etukäteen lukenut, että toreille kannattaa mieluummin lähteä pikkuveneellä, jolla pääsee myyntiveneiden väliin. Me hyppäsimmekin pieneen sampaniin, joka vaikutti ensin kiikkerältä, mutta osoittautui Mekongin vesillä varsin tukevaksi. Kuskimme, iloinen keski-ikäinen vietnamilaisnainen, ohjasi venettä varmoin ottein pitkävartisella perämoottorilla ja veneen perästä seisten käytettävillä pitkillä airoilla. Hän pulisi välillä iloisesti oppaallemme paikalliskielellä ja soitti naapurilleen noin tunnin seilauksen jälkeen, jotta tämä kävisi varmistamassa, että lapset ovat heränneet kouluun, jossa opetus alkoi seitsemältä.

Matkatessamme kohti ensimmäistä kelluvaa toria, Danny kertoi, että Deltalla veneille maalataan silmät, jotta ne näkevät mihin ollaan menossa. Silmät myös pelottavat joen hirviöt pois tieltä. Jos vene myydään, maalataan veneen silmät kiinni, ettei se näkisi, että omistaja vaihtuu. Jos vene huomaa, että omistaja hylkää sen ja antaa pois, se voi mennä tolaltaan, eikä enää huolehdi kyytiläisten ja lastin turvallisuudesta.

Veneitä, joilla on silmät.

Retkeen kuului kaksi kelluvaa toria: iso ja pieni. Isolla torilla oli satakunta myyntivenettä, pienellä vain viitisentoista. Iso tori on tänä päivänä Deltan isoin, suuret kelluvat torit katoavat pikkuhiljaa, kun Deltalle rakennetaan lisää teitä ja siltoja. Entisaikaan alueen kaikki liikenne ja elämä on tapahtunut vesillä.

Isommalla kelluvalla torilla suuret myyntiveneet olivat suorissa jonoissa ja lastina oli valtavia määriä hedelmiä ja vihanneksia. Jokaisesta veneestä sojotti bambutanko, jossa roikkui näytekappale siitä, mitä kyseinen vene kauppasi. Osa veneistä myi vain yhtä artikkelia, esimerkiksi pelkkiä meloneista tai ananaksia, osan valikoimaan taas kuului paljon eri kasviksia. Danny sanoi näitä supermarkettiveneiksi.

Tämä tori oli tukkutori, josta kauppiaat kävivät ostamassa sampaninsa täyteen kauppatavaraa ja siirtyivät sitten myymään saalistaan maatoreille ja pienemmille kelluville toreille. Emme siis voineet ostaa tältä torilta yksittäisiä hedelmiä maisteltavaksi. Kuskimme löysi meille kuitenkin kahvilaveneen, josta saimme herkulliset vietnamilaiset sumpit ja aamiais-phot.

Keittojamme syöden lähdimme ajamaan jokea pitkin kohti seuraavaa toria. Keitot tarjoiltiin meille posliinikulhoista ja ehdimme jo huolestua, miten kahvilanpitäjä saa me takaisin, mutta Danny vakuutti palauttavansa kulhot. Sen osan keiton liemestä, jota emme jaksaneet syödä, kippasimme laidan yli kaloille.

Pieni tori oli todellakin pieni: noin viisitoista hedelmillä tai juureksilla lastattua sampania parveili joen mutkassa ja ostajat samanlaisissa veneissä myyntiveneiden seassa. Danny osti meille sekahedelmäveneestä mangon, ananaksen sekä ”tähtiomenan” maistettavaksi. Omena oli hyvin makea ja tahmea emmekä olleet kumpikaan maistaneet sellaista aiemmin. Ananaksen taitava myyjä leikkasi meille puoliksi kahdeksi kierteikkääksi ananastikkariksi. Paikalla oli saapuessamme vain yksi toinen turistivene.

Paluumatkalla kiertelimme pieniä kanaaleja, joita ympäröi erittäin viidakkomainen viidakko. Mekongilla vuorovesi vaihtuu neljästi vuorokaudessa ja laskuveden aikaan pienimmät kanaalit ovat kuivina.

Sekä isolla joella että kanaaleissa näimme jatkuvasti paljon ajelehtivia pensaita, jotka tunnistimme vesihyasintiksi. Kasvi uhkaa monia trooppisia vesistöjä, koska se lisääntyy tehokkaasti ja peittää alleen veden pinnan estäen veneiden kulun sekä kalastuksen. Pikkukanaaleissa kuskimme joutui välillä turvautumaan aitoihin, ettei sotkisi perämoottoriaan kasveihin. Danny kertoi joidenkin paikallisten maanviljelöiden kuitenkin myös kasvattavan vesihyasinttia tai keräävän sitä joesta. Viljelijöillä on käyttöä kasvin kaikille osille, suuria lehtiä käytetään hedelmien ja muiden tuotteiden kääreenä, varsista punotaan köyttä jne. Danny kertoi myös, miten monista Deltan lukemattomista kasveista paikalliset hyödyntävät kaikki osat.

Palatessamme kävimme vielä pienessä kylässä pienen kanaalin varrella katsomassa, miten riisinuudelia valmistetaan perinteisin menetelmin. Riisitaikina levitetään suurelle levylle, kuin crepe, paistetaan nopeasti ja siirretään sitten bambumatoille aurinkoon kuivumaan. Paistolevy lämmitetään polttamalla sen alla tulipesässä riisin ylimääräisiä nuudeliin kuulumattomia kuivattuja osia. Riisipaperi tuntuu ensin tahmealta ja kuivuttuaan muovimaiselta. Sitten arkit laitetaan aivan silppuria muistuttavan laitteen läpi ja tuloksena on pitkää kapeaa nuudelia. Erityisesti pohjoisessa Vietnamissa nuudeleita myös värjätään erilaisilla värjäävillä kasveilla. Näimme violettia, vihreää ja oranssia nuudelia.

Illan kalaretki varattiin lähinnä matkakumppaniani ajatellen, mutta lähdin mukaan pitämään seuraa. Kuskina oli nyt ”old man”, joka oli aamun kuskimme setä. Oppaana ja tulkkina mukana oli jälleen Danny, joka oli onneksi ostanut evääksi muutaman oluen ja kertoili veneessä istuessamme lisää Mekongin elämästä ja vietnamilaisuudesta. Saimme tietää, että etelävietnamilaiset ovat elämänasenteeltaan pohjoisia maanmiehiään rennompia ja elävät päivän kerrallaan, siinä missä pohjoisessa keskitytään pitkäjänteisempään ja johdonmukaisempaan omaisuuden keräämiseen. Dannyn mielestä ero voi johtua muun muassa siitä, että Mekongilla elämä on yksinkertaisempaa: vaikka rahaa ei olisi paljon, joesta saa kalaa ja puut notkuvat hedelmiä ympäri vuoden. Ilmastokin on rauhallisempi ja taifuunit paljon harvinaisempia kuin pohjoisessa.

Eteläiset ja pohjoiset vietnamilaiset eivät myöskään tule kovin hyvin keskenään toimeen. Murteet ovat niin erilaisia, että toisen ymmärtäminen voi tuottaa vaikeuksia ja ilmeisesti etenkin vanhemmat polvet suhtautuvat toisiinsa ennakkoluuloisesti. Perheet saattavat olla hyväksymättä lapsilleen puolisoa, joka on kotoisin maan väärältä kulmalta.

Kalaretki päättyi ilman saalista, mutta jännittävissä merkeissä: ukkostuuli alkoi puhaltaa auringon laskiessa ja nostimme sampanimme katoksen ylös. Tuuli yltyi kovaksi ja nostatti aaltoja, jotka pärskivät vettä meidän matkustajien päälle. Oli mahdotonta päätellä oliko sade alkanut vai oliko kaikki vesi peräisin Mekongista. Vaikka matkustajia meinasi vähän hirvittää, old man ohjasi paattia viilipyttynä ja Danny nautti kyydistä keulassa nauraen turistien kauhistukselle.