Must Travel

Näin sata vuotta reissun jälkeen on aika viimein kirjoittaa viimeiset matkapäiväkirjamerkinnät: Ho Chi Minh City ja Hongkong. Kiitos kärsivällisyydestä, lukijat! Totuus on, että otin varaslähdön seuraavan reissun, Lofoottien suunnitteluun ja siksi viimeiset raportit oavt jääneet kirjoittamatta.

Tiedän, että osalle lukijoita tulee yllätyksenä, että Ho Chi Minh City ja Saigon ovat sama kaupunki. Älä huoli, jos et tiennyt tätä, kaikki muut tiesivät ja joku olisi lopulta kertonut sinullekin. Saigonin (…eli Ho Chi Minh Cityn, keep up!!) tärkeimmät nähtävyydet ovat ranskalaista kolonialistista arkkitehtuuria edustavat postitoimisto, Notre Damen katedraali, oopperatalo sekä 60-luvun tyylin malliesimerkki Independence Palace.

Mutta vähät niistä. Saigonista löysimme saigonilaista pienpanimo-olutta, mikä oli erittäin iloinen yllätys sen jälkeen, kun olimme Kambodzassa juoneet lukemattomia tuoppeja umpitylsää Angkoria ja Mekongilla paikallista 333-olutta, joka tuotetaan ilmeisesti samalla tehtaalla kuin Koffin kolmonen ja Peroni – tai ainakin se maistuu täsmälleen samalta. Eräs mielenkiintoinen pienpanimo oli Heart Of Darkness, jonka nimen takana on yli sata vuotta sitten ilmestynyt Kongon itsenäisyyskamppailusta kertova kirja. Romaanista on myöhemmin tehty elokuva, joka on sijoitettu Vietnamin sodan aikaan. Elokuvan nimi ei ollut Heart of Darkeness vaan… drumroll…. Apocalypse Now. Kirja menee ehdottomasti lukulistalle. Oluet olivat myös hyviä.

Toinen Saigonin kohokohta oli Japan Town, kaupunginosa, jossa asuimme. Majapaikkamme oli varattu AirBnb:n kautta, mutta oli oikeastaan jotain hostellin ja pienen boutique-hotellin väliltä. Se oli sisustettu söpöön japanilaiseen tyyliin, joka aiheutti mr. ”miehekäsmies” matkakumppanissa lukuisia facepalm-reaktiota ja silmänpyörityksiä.

Huoneet olivat omia ja meilläkin oli ihana, siisti ja tyylikäs oma kylpyhuone ja jostain syystä pyykkäyspalvelu kuului hintaan. Se oli hyvä, sillä meillä oli paljon pyykkiä. Paljon.

Japanilaisuus ilmeni muun muassa niin, että kengät riisuttiin ulko-ovella ja seinillä oli piirroshahmoja ja elämänohjeita. Kattoterassilta aukeni näkymä kohti Saigonin keskustaa, yli kanaalin ja kanaalin toisella puolella sijaitsevan eläintarhan. Luit oikein, eläintarhan. Istuimme saapumisiltanamme terassilla olutta juoden katselemassa kirahvien käyskentelyä.

Kaupunginosamme oli Saigonin keskustan pohjoispuolella, lentokentän suhteen näppärässä paikassa ja noin kahdenkymmenen minuutin kävelymatkan päässä ydinkeskustasta. Ydinkeskusta olisi myös voinut olla hyvä paikka asua, mutta Japan Townin pienet kujat, ruokakaupat, joissa myytiin erikoisia japanilaisia elintarvikkeita ja lukemattomat ravintolat (japanilaiset ja vietnamilaiset) loivat erinomaiset puitteet mukavalle oleskelulle.

Liikkumisen suhteen Saigon soveltui Kambodzan ja Vietnamin kaupungeista kävelyyn parhaiten. Aasian kaupungeissa jalkakäytäviä ei käytetä samoin kuin Euroopassa: niille parkkeerataan autoja ja mopoja, syötetään kanoja, pystytetään ravintoloita ja sekatavarakauppoja ja niillä tiskataan, joten vähän väliä kävelijäturisti joutuu väistämään ajoradalle, jossa skootterit sujahtelevat ohi epämiellyttävän läheltä.

Saigonissa tilanne oli jokseenkin sama ydinkeskustan ulkopuolella, mutta aivan keskustassa, liikekortteleissa ja suurien nähtävyyksien lähellä jalkakäytävät olivat leveämpiä ja niitä käytettiin vähemmän muihin tarkoituksiin kuin kävelyväylinä. Japan Townissa kujat taas olivat sen verran pienempiä ja liikenne rauhallisempaa, että käveleminen oli melkein miellyttävää.

Pidempien välimatkojen liikkuminen Saigonissa hoitui Grab Car -sovelluksella. Sovellus toimii kuin Uber. Maksu hoidetaan käteisellä matkan lopuksi ja hinnasta ei tarvitse neuvotella eikä elekieltä käyttää yhteisymmärrykseen pääsemiseksi, koska sovellus ilmoittaa sen etukäteen, kyytiä tilattaessa. Myös noutopiste ja määränpää syötetään sovellukseen jo auton tilausvaiheessa, joten kielimuurista ei tarvitse tässäkään vaiheessa välittää. Usein kuski vielä laittaa viestiä kyydin hyväksyttyään, että on matkalla ja kuinka kauan hänellä menee – nämä viestit tulevat vietnamilasilta kuskeilta toki vietnaminkielellä, mutta sovellus käänsi ne automaattisesti englanniksi minulle, joka käytin sovellusta englanniksi. Saigonin taksit toimivat ilmeisesti myös ihan hyvin, mutta kieliongelmien välttämiseksi Grab oli loistava väline ja hiukan halvempi kuin tavalliset taksit.

Saigonista löysimme myös hyvää ruokaa. Matkakumppanin uuden vatsataudin takia tutustuimme erityisen hyvin lähikaupan nuudelikeittovalikoimaan, mutta saimme syödäksemme myös erinomaiset japanilaiset riisikulhot ja hyvin paikalliset phot eräänä aamuna (kuvat phopaikasta yllä). Kyseisessä kuppilassa hymyileväinen paikallinen nainen ohjasi meidät istumaan pho-ravintolan perälle sujuvalla elekielellä, samoin kuin esitteli meille phon täytevaihtoehdot: lihapullat, epäilyttävä liha tai toinen epäilyttävä liha. Valitsimme molemmat lihapullat ja pho osoittautui herkulliseksi.

Saigon oli kokonaisuutena miellyttävä kaupunki ja olisimme varmasti viihtyneet siellä vielä pari päivää kävellen, syöden ja juoden!